+ 39,2

30/01/2013

Kepeät aamupäivä kahvittelut äitikavereiden kanssa jäivät vain suunnitteluasteelle, kun ensimmäisenä aamulla mittasin Elvikseltä 39 astetta kuumetta. Ja koko päivän lämpö on pysynyt tiukasti lukeman molemman puolin. Eihän tämä ole mitään verrattuna joulukuiseen noro-painajaiseen, mutta huoli on suurempi.

Kun pienellä on korkea kuume, mutta ei muita oireita, on vaikea olla murehtimatta. Toinen on kovin väsynyt ja itkuinen, sitä miettii enkä onko kaikki normaalisti. Kehtaako mennä heti lääkääriin vai odottaakko muutama päivä.

Sairastelu vaati veronsa myös muulta perheeltä. Kaapo on katsonut tänään telkkaria varmaan koko ensi kuun edestä ja itselläni on kamala sokerihimo. Sitä ei todellaakaan helpota se että kotona ei ole mitään herkkuja! Tai se että kaverini kertoi juuri kahvilassaan olevan tarjolla hävyttömän hyviä laskiaspullia. Ja vähiten tuo ulkona pauhaava myrsky. Tilaisin pellillisen mokkapaloja kotiinkuljetuksena, kiitos.

Saa nähdä mitä ilta tuo tullessaan. Äsken olin jo valmis lähtemään lastenklinikalle Elviksen nukkuessaan päivän viidensiä uniaan, nyt se kuitenkin syö tuolla suhteellisen hyvällä ruokahalulla. Jos lääkärin kahvio olisi vielä tähän aikaan auki, olisin jo siellä. Erityisen paljon olen myös tänään haaleillut autosta, ajokortista sekä ruudusta talomme parkkihallista.

Täällä siis hoidellaan seuraavat päivät pientä potilasta joten blogin puolella voi olla hiljaista. Yritän selvittää kuitenkin Playtray arvonnan voittajan. Kiitos vielä suuresti kaikille vähän erilaiseen arvontaan mukaan lähteneille! Kyllä olette kaikki playtrayn ansainneet! Musituttelen myös Beditin kimppatilauksesta jota olemme isolla porukalla tekemässä, mukaan mahtuu vielä! Minulta voi pyttää -20% alekoodin joka on voimassa vielä huomisen!


20 Responses to “+ 39,2”

  1. Sara sanoo:

    voiskos olla vauvarokko? meillä oli just noin, että korkeata kuunetta 3 päivää ja sit tuli näppyjä selkään. tsemppiä!

  2. Valeäiti sanoo:

    Samaa mä olisin huutelemassa, ja diagnoisin saman Kakkoselle jos kuumetta olisi enemmän ja räkää vähemmän. Tsemppiä kovasti pienelle potiaalle ja sen äidille, kurjaa tää on :/

  3. kottarainen sanoo:

    Voi että. Kaikki on kipeänä. Peruin itsekin tältä päivältä kaikki menot kun mittari alkoi näyttää turhan korkeita lukemia. Ei tosin ihan noin korkeita kuin teillä.

    Kovasti paranemista!

  4. Kippuralla sanoo:

    teillä on hitusen kovemmat lukemat, meillä piippasi 38.8. Ja yskä kaverina, ekana olin kipeänä minä ja seuraavana päivänä sairastui V..

  5. Elli76 sanoo:

    Nyt on vaikka mitä pöpöjä liikenteessä. Me käytiin kaksi kertaa Lastenklinikalla näytillä toissa viikonloppuna, kun taaperon lämpö ei lääkinnästä huolimatta laskenut alle 40:n. Kattavasti tutkittiin ja tuomio: ärhäkkä virustauti.

    Pikaista paranemista!

  6. siilis sanoo:

    meillä oli kisulla päälle vuoden iässä 6 päivää kuumetta eikä mitään muuta. ei selvinny mikä virus mahtoi olla.

  7. Hanna sanoo:

    Meillä oli kakkosella vauvarokko jossain vaiheessa just ilman yskää tai räkää, pieniä näpyn tapaisia tuli muutaman päivän jälkeen. Muita oireita oli järjetön kuolaaminen ja myöskin järjetön kiukkuisuus. Nukkui just 3-5 päikkärit päivän aikana. Voisi olla tätä tai sitten ei… Paranemisia!

  8. Elisa sanoo:

    Paranemisia sinne. Tuo kuume ilman muita oireita on aina se ärsyttävä, kun pitää pohtia, missä vaiheessa pitää lähteä lääkäriin.

    Meillä on vanhemmalla tytöllä ollut noita pariin otteeseen. Viimeksi just ennen joulua se kesti neljä päivää. Ja joka kerta on sama kaava, heti kun me menemme lääkäriin, kuume loppuu kuin seinään. Täytynee siis seuraavalla kerralla mennä heti lääkäriin.

  9. Eve sanoo:

    Heip!
    Aina voi onneksi soittaa tuohon valtakunnalliseen terveysneuvontaan (0910023, auki 24/7) ja kysellä esim. juuri siitä, milloin kannattaisi lähteä päivystykseen. Itselleni tämä numero on ollut avuksi monina yön hetkinä kipeän pienen kanssa…

    Tsemppiä ja paranemisia!

  10. Ripu sanoo:

    Voi pöh. Varmaankin sitä vauvarokkoa, tai sitten on ihan vaan kuumetta, jota tuntuu olevan liikkeellä. Kunhan nesteitä menee, niin voi ehkä katsoa pari päivää, mutta jos on ihan väsähtänyt, niin Lastenklinikalle vaan. Terveysneuvontaan voi soittaa 24h. Pikaista paranemista!

  11. HIppuli sanoo:

    Vauvarokkoa minäkin veikkaisin. Meillä oli 1,5 vuotiaalla syksyllä se, ensin 3 päivää kovaa kuumetta eikä juuri muita oireita. Siten pari päivää näppyjä. Tauti onkin toiselta nimeltään kolmen päivän kuume, tyypillistä on kuulemma että se ei meinaa miläään laskea ja että muita oireita ei ole. Paranemisia!

  12. H sanoo:

    Meillä juuri toivuttu enterorokosta. Ensin korkea kuume, parin pvän päästä rakkuloita, erityisesti suuhun ja käsiin. Voi olla siis sitäkin

  13. Tessa sanoo:

    Voi rähmä, yhdyn muihin-vauvarokko? Sisulla oli pienenä myös..

  14. Veera sanoo:

    Oi ja voi. Pikaista paranemista ja pitkää pinnaa sairastuvalle! Kevät kohta jo kolkuttaa. 😉

  15. Marluska sanoo:

    Meilläkin oli isommalla tytsyllä kuumetta eikä muita oireita, kuume läks ja tilalle tuli yskä..

  16. Minishow sanoo:

    Voi harmi, rankalta kuulostaa. Jos kunnalliselta puolelta kysyy aikaa niin varmaan pyytävät odottelemaan, mutta yksityiselle potilaat on aina tervetulleita. 🙂 Ja voiko pienen kanssa koskaan olla liian hätäinen kun on kyse sairastumisesta. Jaksamista!

  17. Mama D sanoo:

    Pikaista paranemista. Onneksi pikkuset toipuu nopeasti.

  18. Riikka sanoo:

    Meilä on juuri parannuttu kuumeesta. Isommalla oli parhaillaan 39,7 astetta. Yskää on ollu, ei oikeastaan muuta. Pienellä (3kk :/) oli kans jotain 39 kuumetta ja nuhaa ja silmät valu. Pienemmän kans sitte käytiinki lääkärissä, löyty korvatulehus. Nyt alkaa olla jo muuten tervehtyneet, onneksi. Pahiten kipeä oli varmaan tuo isoin ja karvasin. Siltä löyty keuhkoputkentulehus. Tsempit! kyllä se saa huolestumaan, ko lapset sairastaa.

  19. Anna sanoo:

    Meidän pojalla, silloin 9kk, oli samat oireet. Kolmantena päivänä lääkäriin joka passitti meidät Lastenklinikalle. Monien testien jälkeen löytyi stafylokokki-bakteeri ja saatiin siihen sopivat antibiootit. Heti tepsi.

Kommentoi