KUPPI KUUMAA

30/12/2012

Viime vuosina olen luokitellut itseni ennemmin kahvin -kuin teenjuojien lokerikkoon. Viimeistään toisen lapsen jälkeen kahvista on tullut ehdottoman pakollista ravintoa päivän mittaan. Emme itseasassa omista laisinkaan tavallista kahvinkeitintä ja tällä hetkellä olen koukussa vahvaan pikakahviin. Välillä maistuu kuitenkin myös tee.

Etenkin nyt, kun flunssapöpöt pauhaavat ja kurkku tuntuu karhealta lähes päivittäin, juon mielelläni kuumaa teetä hunajan kanssa helpottamaan oloa. Noin vuosi sitten ihastuin näihin Clipperin luomu teihin. Ensin kauniiseen pakkaukseen ja onneksi makukin oli todella hyvä.

Tähänastinen ehdoton suoskkini on ollut appelsiinin makuinen valkoinen tee. Se maku sopii myös loistavasti mummoni flunssarohtoon. Kannattaa ehdottomasti testa tuota rohtoa, jos olo on yhtäänkin flunssainen. Usein juon teeni maidon kanssa, mutta flunssaa vastaan ehdottomasti ilman.

Sain kuusi uutta teemakua, mutta vielä en ole ehtinyt niitä maistaa. Lapsille ajattelinkin tarjota nyt illalla tuota maustettua kamomillateetä. Sama noitarohto-mummini suoisittelee myös sitä, lapsille niin flunssaan kuin parempiin öihinkin. Itse toivon löytävän tasapainon ja paremmat hermot omenankukkaisesta Zenistä…


17 Responses to “KUPPI KUUMAA”

  1. Tiuku sanoo:

    Mulla on myös ollu vuosia suosikki tuo valkoinen appelsiinitee. Toinen joka on päivittäin käytössä on Sleep easy. Tällä hetkellä taitaa olla 10 erilaista pakettia hyllyssä, mutta noista kuvissa olevista ei vielä oo kuin tuota Rise and Shine -teetä. Pitäis taas käydä ostoksilla koska moni on jo lopussa. taas. Kahvia en käytä ollenkaan, mutta teetä senkin edestä. Clipperin teet on ihania eikä haittaa ollenkaan että niiden paketit uusiutu noin hienoksi! 🙂

    • Tiuku sanoo:

      Niin ja se unohtu sanoa että clipperin lakritsi -tee oli kamalaa. Ainoa tähän mennessä josta en oo tykänny.

      • Onkohan tuo Snore&Peace ainakin vähän samantyylinen kuin sleep easy? Voisi kuvitella ainakin 🙂 Sulla on palkon erilaisia teelaatuja! Ja noi on kyllä ihania. Niin ja lakritsitee on ihan karseeta, valmistajalla ei väliä. yöks :D!

  2. Tarkkasilmä sanoo:

    TYHMÄ KYSYMYS: myydäänkö näitä missä? Mä en oo bongannu ku sittarista ja jostain luontaistuotekaupasta (kalliimmalla..).

    • Isommissa kaupoissa on varmasti isommat valikoimat, mutta kyllä olen nähnyt ihan kaikissa kaupoissa. Esim meidän lähialepassa muutamaa clipperin teelaatua, kaakaota ja kahvia 🙂 Sinne vaan hyllyjä tutkimaan 😉

  3. Anonyymi sanoo:

    Ei liity mitenkään tähän postaukseen, mutta haluaisitko tytön?

  4. sannabanana sanoo:

    Jopas ovat pakkaukset muuttuneet sitten viimeisen Clipper-kokeiluni! En muista mikä tee oli kyseessä, mutta en kauheasti tykästynyt. Ehkä uusitayritys edessä. Erilaisia teitä näytäisi löytyvän, eli eiköhän joku niistä passaa. Tuo valkoinen-appelsiini kuulostaa aika herkulliselta

    • Näitä on nykyisin ihan hirveästi erilaisia, ihan ”turvallisia” perusmakuja ja sitten vähän erikoisempia, kannattaa kokeilla. Toi valkoinen appelsiini on ainakin aivan ihanaa 🙂

  5. anzu sanoo:

    Noi on kyllä mulle ihan uusia en ole lähnytkään noita 🙂 kahvia juon enempi päivisin mutta nyt vauvan syntymän jälkeen olen jostain syystä iltaisin aina juonut ihan tavallista lipton teetä 🙂

  6. Mimmu sanoo:

    Clipperin teet ovat olleet minunkin suosikkejani jo vuosia ja uudet pakkaukset ovat niin ihania ettei niitä voi piilottaa kaappiin, vaikka paketteja on kertynyt toista kymmentä… Kamomillaa voi käyttää myös ulkoisesti esim. pakkasen puraisemaan ihon rauhoittamiseen.

    • Mullekkin tuli yhtäkkinen tarve saada pikkuinen hylly keittiöön ja siihen kaikki kauniit teepakkaukset riviin 😀 Ja hyvä vinkki, kiitos 🙂

  7. Mama D sanoo:

    Yllatys, yllatys taalla kaikki juo teeta (paitsi mina, koska en oo koskaan oppinut nauttimaan kuumista juomista). Nuo maustetut teet ei kylla englantilaisten mielesta oo oikeeta teeta. Nyt olen viime aikoina itseani yrittanyt opettaa juomaa vihreaa teeta ihan terveydellisista syista. Ehka tassa joskus viela sekin taito sujus.

    • Ei varmasti ole oikeaa teetä englantilaiset mielestä 😀 Mutta ihan oikeassa ovat, sillä moni näistä Clippereistäkin on maustettuja yrttijuomia jossa ei tee-lehtiä ole ollenkaan 🙂

  8. Anonyymi sanoo:

    Nämä teet ovat täälläkin kovassa kulutuksessa! Varsinkin vihreää teetä menee paljon. Noi langattomat pussit ovat nerokkaita, helpompia ja ympäristöystävällisiä. Eikä tarvitse erotella osia kierrätystä varten. 🙂 voi, ei noin ihanien poikien äiti varmasti haikaile tyttöjen perään. Itselläni on myös kaksi ihanaa poikaa enkä ikinä voisi toivoa mitään muuta. Toki, jos ja kun perhe kasvaa, molemmat sukupuolet ovat yhtä tervetulleita 🙂

    • Langattomista pusseista tykkään minäkin. Ylätyksenä itselleni tuli, että nämä isommat pakettit sisältävät yksittäispakattuja pusseja, ja juurikin niitä langallisia 🙁
      Ja ihanasti kirjoitettu lapsista, samoin ajattelen :))

Kommentoi