BLOGI VIE JA BLOGI TUO

31/10/2012

Olen kirjoittanut tätä blogia kohta kaksi vuotta. Aloitin tammikuussa 2011. Ajatuksenani oli kirjoittaa lapsiperhe-elämästä ja äitinä olemisesta, niin kuin sen itse näen ja koen. Ja se ajatus on kantanut tähänkin saakka. Olen aina pitänyt kivoista ja persoonallisista vaatteista, ollut kiinnostunut sisutuksesta ja kulttuurista. Ja se näkyy vieläkin elämässäni, samoin kun täällä bloginkin puolella. Nyt kiinnostus on vain enemmän lasten vaatteissa, käytännöllisyydessä ja kestävyydessä. Toki silti arvostan vaikkapa hyvää muotoilua ja ulkonäköä ylipäätään. Mutta aika mutsihan mä olen, kaikinpuolin. Ja pidän siitä.

Koska ennen bloggaamisen aloittamista en juurikaan ollut lukenut blogeja tai ollenkaan seurannut niitä, en osaa sanoa kuinka blogit ovat muuttuneen näiden muutaman vuoden aikana. Mutta käsittääkseni äitiysblogeista on tullut suurempia, ne ovat kasvattaneet suosiotaan ja alkaneet kiinnostamaan yhä useampia. Myös mainostajat ovat huomanneet tämän ja nykyisin myös mammabloggareita kutsutaan tapahtumiin, siinä missä muotiblogejakin on kutsuttu jo vuosia. Monet sanovat että isompia äitiysblogeja ollaankin jo kaivattu markkinoille. Ja vuoden alussa avautuukin ensimmäinen portaali äitiysblogeille.

Blogin kirjoittaminen on antanut itselleni paljon. Enkä nyt siis tarkoita yhteystökumppaneita tai muilta manostajilta saatuja tuotteita tai skumpantäytteisiä tapahtumia, vaan jotain paljon enemmän. Olen huomannut nauttavani kirjoittamisesta,  (aika hassuahan kyllä on että lukihäiriöinen kirjoittaa julkista blogia) ja kehittyneeni kirjoittajana. On hyvä saada purettua ajatuksia ja tuntoja ylös. Ja hienoa siinä on se, että niin tekemällä ilahdutan myös muita. On aivan mahtavaa jos tekstini auttavat tai tuovat uusia näköulmia asioihin. Monet lukijat ovat saaneet blogista hyviä vinkkejä, ja toisinpäin. Vaikka blogin kirjoittamien on kivaa, en tiedä kuinka pitään sitä jaksaisi tehdä ilman teitä.

Blogin kautta olen myös tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin. Monella heistä on myös oma blogi, on mukava kun voi jutella blogin pitämisestä ja siihen liityvistä ilmiöistä jonkun kanssa joka on samassa veneessä. Ja samalla huomata että he kaikki ovat myös aivan tavallisia ihmisiä, kuten minäkin. Useimmilla kun on myös samat elämäntilanteet ja kiinnostuksen kohteet, on juttuun pääseminen käynyt nopeasti.

Mutta vaikka blogi tuo paljon hyvää, voi se tuoda huonoakin. Onneksi äitiblogeissa ei oikaestaan ole samankaltaista ilmiötä, kun vaikka muotiblogeissa. Jossa siis kirjoittavat haukkuvat ja piikittelevät avoimesti toisiaan, tappelevat ja pistävät ystävyyssuhteista poikki. Hyrr, ei sellaista meidän genreen kiitos.

Parasta siis ovat kaikki ihmiset joihin olen saanut blogin ansioista tutustua. On ihana lukea kommenttejanne, tuntuu hienolta että joskus jaatte kommenttilaatikkoon hyvinkin henkilökohtaisia asoita. Tai kiitätte hyvästä kirjoituksesta. Tai huikkaatte tien toiselta puolelta että ”sulla on ihana blogi!”.

Blogin kautta olen myös päässyt mukaan vaikka minkälaisiin tapahtumiin ja tilaisuusiin. Ehkä siellä luoduista suhteissa tulee olemaan hyötyä, molemmin puolin, vielä joskus jatkossakin. Eikä pelkästään vain blogiin liittyen. Olen saanut bloggaamisesta satunnaisesti myös palkkaa. Minulta on tilattu kirjoituksia tai sovittu markkinointiyhteistyöstä. Olen lähtenyt mukaan aina vain sellaisiin juttuihin joihin oikeasti uskon, joista voin kertoa rehellisesti ja joista uskon olevan hyötyä myös lukijoilleni. Näiden juttujen kirjoittamiseen ja kuvaamiseen menee useinmiten useampi tunti. Ja mainostajien saama hyöty on todella suuri. Siksi otan palkkion työstä vastaan ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia. Jos joku mainostaja pyytää minua kirjoittamaan jutun, jutun joka hyödyttää heitä suuresti ja joka jää internettiin ikuisesti on minulla oikeus järkevään korvaukseen. Viimeksi sain palkaksi lahjakortin, jolla ostin lampun. Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä ja lukijat saavat rehellisen mielipiteeni ja kokemuksen vaikkapa tässä tapauksessa pyykinpesuaineesta. On myös hieno juttu, että minulla on mahdollisuus tehdä tällaista, että yritykset ovat kiinnostuneita ja pitävät blogistani. Moni yritys on myös huomannut saman kuin minä itse, että vaikka minulla ei blogissani satoja tai tuhansia rekisteröityneitä lukijoita, korvaa laatu määrän. Lukijani ovat aktiivisia, laatutietoisia ja ihan oikeasti hurjan hyviä tyyppejä!

Myös Kaapoa ja Elvistä blogi on vienyt. Molempia on pyydetty malleiksi ja haastateltaviksi lehtiin, kuten Kaksplussaan ja Vauvaan. Ja tietysti hekin saavat sitten palkkaa näistä. Perjantaina juuri tuli Vauva-lehdestä iso kirjalähetys Elvikselle.

Se miksi alunperin lähsin tätä postausta kirjoittamaan oli siis se, että on ollut mahtavaa kirjoittaa tätä blogia, mutta se ei olisi mitään ilman teitä. Kiitos ihanat kaikki lukijat! Haluan myös rehellisesti kertoa, kun välillä joku kysyy, mitä saan mainosyhteisöistä ja miksi niitä blogissa näkyy. Ihan huippuja kuvoita on tulossa jatkossakin, toivottavasti blogi jatkaa kehittymistään, mutta pitää kuitenkin saman linjan kuin ennenkin.

Olisi myös kiva kuulla mitä te olette saaneet näistä minun kirjoitteluista ja kuvistani?

Blogi vei äidin askartelemaan joulukoristeita, syyskuussa.

 


27 Responses to “BLOGI VIE JA BLOGI TUO”

  1. Meeri sanoo:

    Todella samoja ajatuksia blogista kuin minullakin. Olen kirjoittanut nyt blogiani noin nelisen vuotta, aikoinaan siirryin bloggeriin Vauvan nettisivujen uudistuttua. En olisi ikinä kuuna päivänä uskonut, että voisi olla mitään blogiyhteistyötä tai, että blogissani olisi sadottain lukijoita, silloin kun aloitin äitiblogit eivät olleet vielä mitään todella yleisiä eikä yritykset tehneet vielä blogien kanssa yhteistyötä.

    Minulle bloggaaminen on ollut pääosin mukavaa, negatiivisia kommentteja olen saanut todella vähän koko aikana ja kaikki yhteistyötkin blogin kanssa ovat olleet oikein mieluisia, täällä kaukana pääkaupunkiseudusta ei mitään blogitapaamisia tai kutsuja gaaloihin ole, koska lähes kaikki ovat pääkaupunkiseudulla.
    Mutta ihanaa on juurikin sekin, että lapseni on saanut blogini kautta todella mieluisia leluja, joita ei olisi siis muuten saanutkaan.

    Äitiysblogi portaali kuulostaa mielenkiintoiselta, jäämme siis odottelemaan. 🙂

  2. Ira sanoo:

    Olen vasta löytänyt blogiisi. Jatka samaan malliin -tykkään! 🙂

  3. Anonymous sanoo:

    Mukava kun kirjoitit näin avoimesti tästä asiasta 🙂 Olen aina tykännyt tyylistäsi. Siirrytkö siis sinäkin tuohon äitiysblogiportaaliin? Itsekkäästi toivoisin ettet siirtyisi, minusta blogisi täällä, juuri tässä osoitteessa on vaan niin hieno juttu, mutta ymmärrän toki halun kehittyä ja laajentua.
    -iiris

    • Voi kiva, kiitos kovasti! Päätin etten nyt lähde portaaliin mukaan, mielenkiinnolla kuitenkin seuraan mihin suuntaan se kehittyy. Varmasti saa mukavan vastaanoton.

  4. Meirän Maja sanoo:

    Minä oon nyt pari kuukautta lukenut säännöllisesti blogiasi, silloin oikeastaan löysin koko mammablogien genren. Ihanaa on käydä ihastelemassa kuvia, saada inspiraatiota toisen ideoista ja elämästä, löytää vertaistukea ihan vain napinpainalluksella. tosi usein huomaa, että jossain lukemistani blogeista kirjoitetaan juuri siitä THE asiasta, joka itsellä on juuri sinä THE päivänä ollut isosti mielellä ja siitä tulee hyvä mieli!

  5. Anonymous sanoo:

    Hei! Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Olen juuri itse aloittanut kirjoittamaan blogia tyttäreni ja minun vaate-jutuista, joten tämä oli juuri kuin minulle kirjoitettu juttu! Kaikki vinkit ovat nyt tervetulleita! Mietin pitkään millä kielellä kirjoitan, nyt valitsin kirjoittaa englanniksi. Jos kiinnostaa käydä katsomassa uutta blogiani, niin osoite on http://mumanddaughterfashion.blogspot.fi/

  6. Anonymous sanoo:

    Taidanpa arvata kuka tämä toinen äitibloggari on.. Kokiko hän blogisi jotenkin uhkaksi omalleen vai?

  7. Marika sanoo:

    Tykkään kyllä blogistasi kovasti, vaikka se poikkeaakin kovasti muista blogeista joita luen. Luen siis pääasiassa sisustusblogeja. On kiva kuulla mielipiteistäsi ja touhuistanne, koska tiedän juuri sen, niinkuin itsekin sanoit, että kirjoitat rehellisesti oman mielipiteesi 🙂

    Minusta on hienoa, että blogisi on juuri tällainen kuin se on ja jos saatkirjoituksistasi välillä palkkaa, niin sehän on vaan hyvä juttu. Tällaisen blogin pitäminen kiireisenä äiti-ihmisenä ei todellakaan ole varmasti mikään helppo juttu, vaan vaatii aikaa.

    Kiitos Minttu, jatka samaan malliin 🙂

  8. Valeäiti sanoo:

    Mä ainakin saan täältä hymyjä, ”just niin” huokailijua ja ihania kuvia kauniista asioista 🙂 Hyvä teksti, hyviä mietteitä niin kuin aina! Ja sit sori vaan, mutta tein sullekin haasteen: http://valeaiti.blogspot.fi/2012/10/ja-autiolle-saarelle-ottaisin.html saa jättää vastaamatta 🙂

  9. annimari sanoo:

    Ahhaha kissatappeluita mammojen kesken – no eipä se ole mitään uutta, naiset ovat naisia 😉

    Minäkin olen vasta muutaman kuukauden kirjoittanut blogia päiväkirja tyyliin pienistä pojistani ja lukenut sinun blogiasi saman aikaa. Aiemmin en myöskään ollut lukenut blogeja ollenkaan, mutta nopeasti tempaisi mukaan tämä blogimaailma tämänkin äidin. Sinulla on niin suloiset lapset, ettei ihme että tekevät bisnestä jo mallina ;). Kuvat aina ovat myös ihania! Jutut myös kiinnostavia. Jatka samaan malliin ja onnea tulevasta 2-vuotis päivästä 🙂

  10. allidaalia sanoo:

    Vastavierailulla ! Rehellinen ja hauska blogi sinulla. Tykkään !
    Kiva jos sinua palkitaan kirjoituksistasi… olet sen kyllä ansainnut 🙂

  11. essi sanoo:

    Se vain oli rakkautta ensisilmäyksellä blogiasi kohtaan, kun ensimmäistä kertaa tänne eksyin! <3
    Ihanan elämänmyönteinen blogi täynnä ihania juttuja ja ihania tyyppejä!

  12. Veera sanoo:

    Hyväntuulen blogi, jossa realistinen, mutta positiivisesti sävytetty asenne lapsiperheen arkeen. Kuvien runsas määrä ISO plussa. Aito, oma tyyli, pidä siitä kiinni. 🙂

  13. Taina sanoo:

    Minä harvemmin kommentoin, mutta ehkäpä nyt aiheen kunniaksi 🙂 Alunperin ilmoittauduin lukijaksi sen postauksen jälkeen, jossa valitit sydäntäriipaisevasti jostain kauppareissusta (muistaakseni), jossa ei mikään oikein mennyt putkeen. Se tuntui niin tutulta ja huomasinkin lapsemme saman ikäisiksi (3 ja 1). Tämä blogi on kosketukseni johonkin tietynlaiseen lapsikulttuuriin, jota en välttämättä itse edusta, mutta mielenkiintoista se on silti. Kateellisena toisaalta luen kaikesta, mitä pk-seudulla onkaan lapsille! Puistoruokailut ja kulttuurimenot ja vaikka mitä!

    Todella kaunis kuva tuo postauksen viimeinen!

    ps. suloinen Elvis kurkisti kaksplussan välistä eilen 🙂

  14. Cheyne sanoo:

    Aivan suosikki suomenkielinen äitiblogini on tämä. 🙂 Jatka samaan malliin ja hauskaa joulun odotusta koko teidän ihanalle perheellenne!

  15. Ada sanoo:

    Minä pidän hirveästi sinun tyylistäsi vaikka niin harvoin kommentoin! Olen saanut hyviä vinkkejä niin lastenvaatteista kuin menomestoista ja sinun oma aito, rehellinen ote vetoaa minuun lukijana. En ihmettele suosiotasi 😉 Se Kiosked juttu oli myös aika hyvä idea, toteutukseen vaan!

  16. Voi mikä söpöläinen tuossa komeilee Vauva-lehdessä! 🙂

  17. Vaikutit ihanalle tyypille, toivottavasti vielä nähdään! 🙂 tuutko bileisiin 16.11?

  18. Anonyymimarraskuuta 02, 2012 kommenttia muokattu.

    -Iimi-

    Kiitos Iimi kommentistasi, kivasti sanottu :)) En tahdo asiasta kuitenkaan sen enempää avautua.

  19. Sini sanoo:

    Heippa!Klikkailinpa itseni lukijaksi niin muista täällä piipahtaa useammin. Kiva blogi, jatka samaan malliin!

Kommentoi