LUNTA, LUNTA

26/10/2012

Tänä aamuna meillekkin satoi ensilumi. Kaapo huusi aamulla, ääni täynnä onnellisuutta, että lunta, lunta! Ja lähti etsimään lumikenkiään (eli talvikenkiä) ja suunnitteli samalla tekevänsä ulkona heti lumienkelin. Ja niin hän tekikin. Itse en ole mikään kova talven ystävä, mutta lasten riemu tekee siitä jokseenkin siedettävän.

Koimme aamulla, kerhomatkalla, taianomaisen hetken. Oli vielä vähän hämärää, melkein sinistä, maa oli valkoinen ja taivaalla lenteli lumihiutaleiden joukossa paljon värikkäitä lehtiä. Aika upeaa. Ja nyt varmaan myös aika liukasta. Ihanaa TALVI päivää kaikille!!


17 Responses to “LUNTA, LUNTA”

  1. Valeäiti sanoo:

    Aaargh mä en kestä että oot saanu jo kirjoitettua (kuvineen!) ja että te ootte päässy ulos asti. Mä en ehkä pysty siihen koko päivänä 😀 kiitos viimeisestä siis, oli huisin kivaa!

  2. JenniT sanoo:

    Kuin myös, ihanaa talvipäivää! Me juodaan just pojan kanssa glögiä ja syödään mutakakkua 🙂 Aamulla jouduttiin lähtee aikasin liikenteeseen pyörällä ja kyllä mä siinä jo ”positiivisesti” mietin, kun naama ja hiukset oli ihan märkänä lumesta että tätä jatkuu nyt sitten seuraavat puol vuotta 😉

  3. Veera sanoo:

    Oli kyllä piristävää aamulla nähdä, että lumi peitti maan! Kiitos vielä eilisestä ja mukavasta seurasta. 🙂 Tänään vähän väsyttää…;)

  4. Maria sanoo:

    Toi haalari on kyllä ihana!

  5. Meillä lumi tuntui sulattavan syyskoomasta koko porukan. 1,5v hihkui herättyään ikkunan edessä ”lunta, oho!” (kunhan ensin kerrottiin mitä se on) ja 3v julisti ulkona kuinka ”äiti minä niin tykkään talvesta”. En mäkään itse ole niin intona muuten, mutta tuo lasten riemu on valloittavaa.

  6. kottarainen sanoo:

    Haa, mä olen himoinnut tuota samaa haalaria. Onko se ollut teillä millainen käytössä? Hyvä? Toimiva? Lämmin? Keksi mulle mahdollisimman monta hyvää puolta niin voin hyvällä omallatunnolla ostaa sen! 😀

    • Se on! Jossain suomalaisessa nettikapassa oli just viimenen kappale joku 140e? Kokoa tai kauppaa en kyllä muista…:/? Haalari oli tänään ihan ekaa kertaa päällä, ei oltu edes sovitettu ennen tätä aamua! Tosi paksu ja lämpimän oloinen, tähän keliin ehkä jopa liian lämmin. Mutta NIIIIIN ihana ja hyvän tuntuinen!

    • kottarainen sanoo:

      Onko nuo koot millaisia? Vastaavatko ”peruskokoa” vai ovatko naftimpia tai reilumpia? Haluaisin kyllä melkein sovituttaa O:lla ensin mutta voi olla, että menee nettikauppailun puolelle.

    • Nää vastaa mielestäni hyvin merkittyä kokoa. Kaapo on 100cm pitkä ja hänellä haalari 104/110, käyttää muutenki saman kokoisia vaatteita. Nää kaksoiskoot on sillätapaa vähän huonoja, että jos lapsi on vaikka 86cm pitkä niin koko 80/86 alkaa tod näk olemaan liian pieni ja seuraava koko 92/98 taas liian iso. Punavuoren peikossa voisi olla näitä vielä jäljellä jos haluaa sovittaa?

  7. *Laura* sanoo:

    Lunta oli tullut täälläkin yöllä. 🙂 Minäkään en siitä kauheasti innostunut, mutta lapset kyllä tykkäsivät. Ja ihana haalari Kaapolla!

  8. […] Kaapon on noin 106 cm ja takki on kokoa 116/122, ja se olikin yllättävän reilu. Viimetalvinen salamahaalari sekä keväällä ostettu keltainen pico olivat kumpikin kokoa 104/110 ja ovat jo käyneet etenkin […]

Kommentoi