MINÄKIN

30/06/2012

Minäkin innostuin teippailusta samoihin aikoihin kun koko muu blogimaailma, ööö.. lähes vuosi sitten. ”Blogikollaasit” olivat uusia juttuja, mutta muutamista vanhoista asunnoistani kylläkin on löynytynyt samaa ideaa vuosia sitten ja suuremmassa mittakaavassa. Kuten moni moni muukin, tyskästyin maskin teippien väreihin ja kuvioihin. Samoin nyt käytössä siihen miten hyvin ne tarttuvat ja irtoavat.

Sillä käyttökoemusta minulle syntyi vasta viikko sitten. Teippaltavaa on kyllä löytynyt, mutta jostain syystä en saanut aiakiseksi hankkia näitä kuuluisia teippejä itselleni ennen kuin nyt. Perässä siis tullaan, tällä siis jatkossa teippaillaan kun osa jo varmaan repii teippauksiaan alas.

Teipit ostin Kruunukirpusta ja oi kuinka ihanat värit löysinkään sieltä. Kolme rullaa näin alkuun riittää. Prototyyppi seinä on tuosta kuvasta jo kasvanut ja kasvaa vielä lisää. Tämähän on aika koukuttavaa.. :)

Minttu


ELÄKÖÖN ÄP!

30/06/2012

Olimme eilen Elviksen kanssa Eläköön uusi alku – äitiyspakkauksnäyttelyn avajaisissa. Vuosittain yli 40 000 perhettä ottaa pakkauksen. Esikoisiaan odottavia melkein kaikki, rahallisen äitiysavustuksen valitsevat taas useimmin ne joilla on jo lapsia. Samoin teimme mekin. Muistan hyvin päivän kun haimme paketin postista. Oli ihana varovaisesti tutkia yhdessä laatikon sisältöä, hypistellä vaatteita ja viikata ne nätisti takaisin odottamaan lähempää laskettua-aikaa. Me saimme vuoden 2009 äitiyspakkauksen, jonka tunnetuimpia tuotteita ovat varmaan sydän-makuupussi ja käpyhaalari. Silloisessa paketissa taisi olla ensimmäistä kertaa myös kierrätysmateriaalista (muovipulloista) valmisettu villahaalari sekä kestovaippoja.

Äitiyspakkauksen tarkoituksena on turvata kaikille vauvoille tasapuolinen alku elämään. Tämä hieno sosiaalipoliittinen innovaatio on jo 70 vuotta vanha ja sitä on viety myös maailmalle. Tarja Halosen kerrotaan ainakin puhuneen paljon siitä ulkomaanvierailuillaan. 70 vuoden aikana pakkaus on luonnollisesti muuttunut. Muutoksissa ollaan otettu huomioon asiakkaiden palaute ja toiveet. Pakkauksen sisältöä on kehitetty kestävään ja ekologiseen suuntaan. Ja näkeehän se että vaatteet ovat laadukkaita, ne kiertävät vuosia lapsilta toiselle.

Näyttely on pieni mutta kiinnostava. Kiehtovaa oli lukea äitiyspakkauksen historiasta. Pakkaus on todellakin elänyt ja muuttunut muun maailman mukana. Ensimmäisiä pakkauksia oli erilaisia, äidille, vauvalle ja yhteinen. Äidin sosiaalisen tilanteen mukaan sitten arvioitiin mikä pakkaus olisi hänelle paras. Pakkauksissa oli myös kankaita joista äiti sai itse ommella vauvalle vaatteita tai lakanoita. Erikoisia tarvikkeita mielestäni olivat pesuvati ja söpöt röyhelöt vauvan kaulaan. Suosikkini näytellelyssä olivat kuitenkin vanhat tarvikkeet, vaatteet ja makuupussit.

Näyttelyn yhteydessä esitetään myös erilaisia viedoita. Itse kävin katsomassa yhtä, sanotaan nyt 50 luvulla kuvattua,  neuvolan synnytysvalmennuksesta kuvattua opetusvideota. Siinä kätilö näytti nuken avulla oikein tarkasti miten ja missä järjestyksessä ja otteilla vauva kylvetetään, pestään ja kiedotaan pyyhkeeseen. Kaikki oli hyvin tarkkaa ja nuoret äidit kuuntelivat vakavina. Lisäksi näyttelyn ohessa järjestetään harsojen tuunaus työpajoja.

Näyttely on osa WDC-12 vuoden ohjelmistoa. Kela uusi pakkauksen ilmeen ja toteutti suunnittelukilpailun Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden kesken viime syksynä. Historian lisäksi näyttelyssä on esillä voittajalaatikko, Sukupuu, sekä muut kilpailuun osallistuneet työt.

Syksyllä julkistetaan uusi pakkaus joka tulee siis tässä kauniissa laatikossa, johon voi täyttää lapsen oman sukupuun. Toivottavasti sisältö olisi myös WDC vuoden mukainen eikä ihan perinteisen neutraali. Sen näkee sitten syksyllä ja ensimmäisten joukossa täällä blogissa!

Avajaiseten suloisin ja kuvatuin pari. Helmi ja Elvis. Aiheuttivat ihastuneita huokauksia, hymyä ja naurua. Jokainen näistä pienistä todellakin ansaitsee tasapuolisen hyvän alun elämälleen.

Liisa Hyssälä ja Elvari

Eläköön hyvä alku! – Kelan äp tarinan lisäksi Kaupungintalon yhetydessä olevan Virka Gallerissa on nyt kaksi muuta kesänättelyä. Päänäyttely Woodism – Muotoilua kaivopuiston puista sekä Kasvien kauneutta. Virka Galleria, Sofiankatu 1, 26.6. – 2.9. Ma – pe 9 – 19 ja la – su 10 – 16. Vapaa pääsy.  Erittäin lämpimästi suosittelen gallerian vessassa käyntiä vaikka ei hätä olisikaan, siellä pierudisko ja muuta taidetta.

Minttu


NO, KYLLÄ SE KASVAA

29/06/2012

Tarkkasilmäisimmät instagram-seuraajat ovat ehkä huomanneet jotain muutosta erään pojan päässä…

Kaapon hiuksia on muutaman kerran käyty leikaamassa äitini luona kampa sekä itse olen niitä myös napsinut aina silloin tällöin. Viime talvesta saakka niiden on kuitenkin annettu kasvaa. Yhtenä hiusinspiraationa oli tämä Mini Rodinilta tuttu suloisen rento pitkätukkainen poika. Pienillä pojilla näkee harvoin kivoja hiuksia. Ne ovat pääsosin aina otsatukka, potta tai siili. Kaapolla oli usein se otsis.

Tidättehän hiuksia tai niiden mallia kasvattessa on usein pitkään sellainen ärsyttävä välivaihe. Me kyllästyimme siihen, vaikka jo lähellä oli että Kaapon etuhiukset saisi korvan taakse. Muutama ilta sitten päätimme  sitten leikata hiukset. Kaapo suostui, sai suklaarusinoita (joten kuinka olisikaan voinut kieltäytyä). K:lla on tosi paksut hiukset jotka tuollaisella menevällä melkein kolmevuotiaalla on usein hiestä märät ja silmien edessä.

Kävi sitten niin klassisesti (eli näin on käynyt kerran aiemminkin), että Lassen partakoneella sivuja ajaessa käänsin terää niin että se vetikin hiukset ihan miliin pituisiksi. Keesi oli siis leikattava. Siitä tuli raju, mutta tosi söötti silti. Kaapo tykkäsi itse. 
Mutta ei siinä vielä kaikki. Päätin eilen illalla lyhentää vielä vähän päälle jääneitä hiuksia. Samalla kun K pesi väsyneenä hampaitaan. Mini fiskarsseilla, kun hiussaksia ei löytynyt. Kiemurteleva poika, tylsät sakset, hermostunut äiti. Lopputulos omituinen kynitty kasa sojottavia hiuksia. Voi lapsi raukka. Ja tosiaan, mun äiti on kampaaja. Miksi mä en antanut sen tehdä tätä, oi miksi.
Ei auta kun ajatella postitiivisesti, kyllä se kasvaa. Tänään ne ei enään näyttänyt niiiiiiin pahalta. 

Toissa kesänä leikkasin pitkät punaiset hiukseni tosi lyhyiksi ja värjäsin ne tumman ruskeiksi. Moni kyseli minulta kampaamossa olinko nyt ihan varma. Äitini napsiaisi hiukset poikki kyynel silmässä. Niistä tuli aivan ihanat, olin tosi tyytyväinen ja sain paljon kehuja. Lyhyet hiukset ovat ihanat. Kunnes viimeisimmästä kampaamokäynnistä on kulunut kolme viikkoa ja ne ovat jo ylikasvaneet. Lyhyet hiukset vaativat tosi paljon.

Reilun puolivuotta jaksoin niitä yrittää laittaa ja pitää siistinnäköisinä. Sitten tuli liian ikävä pitkiä hiuksiani. Josta taas alkoi rasittava kasvatus. Koska minulla on niskassa pyörteitä, sojottivat niskahiukset pitkään ylöspäin. Sinnikäästi vain jatkoin kasvatusta vaikka olisi tehnyt mieli käydä leikkauttamassa ne. Pikkuhiljaa hiukset alkoivat näyttää siedettävämmiltä. Sellainen pullasutiponnari on myös yksi hiusjuttu josta en pidä. Ja sadan pinnin viritykset. Molempia minulla kuitenkin varmasti nähtiin. Samoihin aikoihin olin myös raskaana Elviksestä niin että näytin kaljamahaiselta pullasutipinnipäältä. Yök.

Ajatus ihanista pitkistä hiuksista auttoi ja pääsin ärsyttävän kasvatusvaiheen yli. 18 kuukautta olen nyt ollut leikkaamatta hiuksia. Siinä ajassa ne ovat kasvaneet lähes 30 senttiä! Alkavat siis olla ihan hyvän mittaiset. Toiset 30 senttiä lisää tosin kelpaisi myös hyvin. Pari kertaa niitä on myös vaalennettu entisen värisiksi.

Pari-kolme kuukautta synnytyksen jälkeen hiuksilleni kävi sama mikä monelle muullekkin. Ne ohenivat, menivät huonoon kuntoon ja jopa hiusrajani pakeni ihan selväsi. Ohimoilla oli kaljut läntit. Parin kuukauden päästä sain kuitenkin huokaista helpotuksesta, kun huomasin tilalle alkaneen kasvaa uudestaan tukkaa.  Ja jos en olisi elänyt viimeistä 1,5 kk muistamatta ostaa hoitoainetta olisivat ne varmaan myös ihan hyvässä kunnossa. Toissapäivänä napsaisin poikki kuusihaaraisen (6!). oho.

Syy miksi halusin niin suurta muutosta silloin muutama vuosi sitten oli nuttura. Nuttura josta en tunnu pääsevän eroon. Lyhythiuksisena haaveilin siitä ja nyt mietin taas hiusten leikkaamista. Nuttura päässä. Hätänuttura. Ehkä ilman lapsia minulla olisi aikaa ja energiaa laittaa hiuksia. Tykkään sotukuisista lettikampauksista, kaunista pitkistä auki olevista hiuksista, kiharoista, suorista. Mutta päälaellani keikkuu nuttura. Se on vaan niin helppo. Ja jos minulla joskus olisikin aikaa (mitä ei ole) en todellakaan käyttäisi sitä kylppärissä hiuksiä nypläten. Vaan esimerkiksi juomalla kupin kuumaa kahvia.

No, siellä se nyt on ja keikkuu. Juurikasvukin pitäisi värjätä. Pientä piristystä tuovat uudet COSilta osatamani mintunvihreät ponnarit. Braunilta on tulossa myös uusi muotoilurauta sekä kiharrin. Ehkä uusilla laitteilla jaksaa vähän kokeilla ja laittaa tukkaa. Nähtäväksi jää.

Minkälaisia hiuksia lapsiltanne löytyy (vai löytyykö ollenkaan)? Oletteko vieneet kampaajalle, leikanneet itse vai antaneet vain kasvaa? Mites oma pää? Vinkkejä laiskalle hiustenlaittajalle, joka haluisi kivat laitetut hiukset otetaan ilomielein vastaan :)


Minttu

Muistakaa ARVONNAT! Kuvauslahjakortti ja Braun keittiökone! Jos ette ole vielä osallistuneet niin hopi hopi <3 !
ps. Korjasin varmaan ennätysmäärän kirjoitusviheitä. Osa saattoi jäädä huomaamatta. Sen siitä saa kun bloggaa klo 02 yöllä ja katsoo samalla telkkaria.