POLARN O. PYRET SYKSY 2012

23/05/2012

Pääsin eilen tutustumaan lähemmin Polarn O. Pyretin tulevaan syys -ja talvimallistoon. Kuten ennenkin, mallistoja tulee ulkovaatteiden lisäksi kolme. Muutoksia on myös luvassa, sillä Mama-äitiysvaateita ei enään tule. Mutta tilalle tulee jotain mitä monet isompien lasten vanhemmat ovat kaivanneet, eli koululaismallisto!

 
 
ULKOVAATTEET jatkavat samaa POP ideologiaa, eli kerrospukeutumista. Ja tietysti tuttua laatua ja kestävyyttä. Värit ovat kirkkaita ja leikkisiä, jopa retrohenkisiä väriyhdistelmiä sekä värillisiä vetoketjuja. Ihoa vasten suositeltavaa merinovillaa tulee monessa ihanassa värissä. On multiraidallista, multiväriä, hirvikuviota ja yksiväristä niin paitoina, housuina, bodyna ja haalarina. Samoin windfleeceissä nähdään kivoja, kirkkaita värejä.Toppa -ja kuorivaatteiden lisäksi koululaisille tulee tenkinen alusasu, joka soveltuu hyvin talviurheiluun sekä uudenlainen, tikkitakkia ulkonäöllisesti muistuttava ohut Aeorotakki. Ulkovaattet tulevat myymälöihin elokuusta alkaen.
 
AMERICAN VINTAGE malliston ”preppy”-tyyliset vaattet ovat saaneet inspiraationsa sisäoppilaitoksesta. Värit ovat syksyisiä, on paljon ruutua, raitaa ja sporttimaisuutta. Pinetä printtiä sekä suuria kuvia. Koululaismalliston vaatteet ovat simppeleitä ja vauvoille on taas enemmän eläinprinttiä. Mallistossa paljon erilaisia housuja, villatakkeja, flanellipaitoja. Tulossa myymälöihin heinä-elokuussa.
DEEP FORREST (Satumetsä) mallistossa ollaan siis metsässä, mystisessä satumaailmassa. Värit ovat tummia häiväyksellä pastellisävyjä. Käsin piirretyt printit sopivat hyvin teemaan. Velouria, monstereita, karhuja, vähän uutta ja erilaista POPia. Tulossa syyskuussa.
HYPER CULTURE on värikäs mallisto joka on saanut ispiraationsa ympäri maailman. Ideat, kuviot ja värit ovat Kiinasta, Intiasta, Mexikosta, Venäjältä ja Japanista. Ruotsia ei ole myöskään unohdettu, mallistossa on myös joulusta Luciaa ja piparkakkua. Mallistossa on paljon juhlavaatetta. Ihania kuvioita ja värejä. Näistä myöhemmin lisää. Mallisto tulossa myymälöihin marraskuussa.
KOULULAISMALLISTO on siis yhdistelmä näistä kaikista mutta ilman lapsellisuutta, joten isosisarusten vaatteet käyvät hyvin yhteen pikkusisarten kanssa. Malliston vaatteet löytyvät 122 – 152 koossa  (6-12 v). Mallistoa kuvaa adjektiivit luonnollinen, utelias, fyysinen, energinen, pirteä ja spontaani. Ennen koko malliston suunnittelua haastateltiin joukkoa koululaisia ja heiltä kyseltiin millaisista vaatteista ja väreistä he pitävät. Loka-marraskuussa lanseerataan myös graffititaitelija Finstan suunnittelema Unique-mallisto vain kolulaisille. Kiinnostaisiko teitä kuulla lisää koululaismallistosta ja nähdä siitä enemmän kuvia?

 Kotiinviemisiksi sain kesämalliston turkoosin UV-suojapaidan Elvikselle. Ja se pääseekin heti käyttöön.

Mitäs tykkäsitte näistä pikku kurkkaukista tulevaan mallistoon vai kiinnostaako edes tulevan syksyn jutut näin ihanana kesäpäivänä?

Minttu


ARKINEN SOIJAROUHERISOTTO

23/05/2012

Perheessämme kaikki ovat sekasyöjiä (tai E on syönyt toistaiseksi vain kerran lihaa), mutta yritän kovasti niin että söisimme etenevässä määrin myös paljon kasvisruokaa. Olen muutama vuosi sitten tehnyt lupauksen että ulkona syödessä tilaisin aina kasvista tai kalaa. Tämä lähinnä ulkonäöllisistä syistä, siis omani. Haluaisin että perhemme söisi pääasiassa kasvisruokaa kuitenkin eettisistä ja ekologisita syistä. Possu meillä onkin boikotissa. Broilerin pitäisi olla myös.

Mutta nyt siihen risottoon. Joka ei oikeasti ole risottoa nähnytkään. Tämä on superhelppo, nopea ja edullinen arkiruoka joka maistuu ainakin meillä hyvin kaikille. Ainekset löytyvät usein kaapista ilman kaupassa käymistäkin.

Parin päivän satsiin tarvitset:

3 dl tummaa soijarouhetta
3 dl basmatiriisiä
n 400 g tai enemmän pakaste -tai tuore vihanneksia.
Kuten herneitä, maissia, porkkanaa, paprikaa, sipulia ja kesäkurpitsaa.

Keitä riisiä 6 dl vettä ohjeen mukaan, samoin soijarouhe 6 dl vettä ja 5 min. Lisää soijarouheen keitinveteen reilusti mausteita: pippuria, jauhelihamausteseosta, kasvisliemikuuto, basilikaa, valkosipulia sekä loraus soijakastiketta ja/tai suolaa. Pakastevihannekset voit lisätä joukkoon keittämisen lopuksi. Riisin kanssa voi samalla keittää esim pilkotut porkkanat. Sipuli ja kesäkurpitsa kannattaa paistaa ensin öljyssä. Sitten vain sekoitetaan kaikki yhteen ja sörsseli on valmista!

Minttu


IHANAT KESÄPOJAT

22/05/2012

Kesäinen ilta Alppilassa näytti osaltamme tältä…

Upea päivä taas takana. Aamupäivällä meidän kulmille tuli ihania vieraita. Miiun blogissa siitä lisää, käykää kurkkaamassa! Kesäisistä tunnelmista hyppäsin hetkeksi ihmettelemään Polarn O. Pyretin tulevan syksyn ja talven mallistoja! (kääk) Kerron siitä huomenna lisää. Kivaa seuraa sain myös OMMsta ja ehkä söpöimmästä pienestä punapäästä ikinä, hän jaksaa aina vaan ihastuttaa. Hauska oli tavata myös Minityylin Ullis poikansa kanssa. Linkataan tähän nyt vielä SaraMama, jolta sain aikaa sitten hyvän mielen haasteen. Tässä postauksessa on nimittäin hyvää mieltä aamusta iltaan, näitä päiviä lisää!

Iloa on tuottanut myös kivat kommentit ja uudet lukijat! Jee!

Minttu