Raportti Lapsi-messuilta

28/04/2012

Kuten moni muukin bloggari, myös minä olin Lapsi-messuilla ja postaan myös aiheesta. Itselleni messut olivat kolmannet. Edellisvuosiin verrattuna messut olivat jotenkin pienemmät. Tavaraa oli jaossa vähemmän, tarjoukset huonompia ja ständeissä oltiin selvästi säästelty. Viihdyin kuitenkin, ihmisiä oli paljon ja törmäsin moniin tuttuihin, niin blogi kuin ”oikesta” maailmastakin. Ainakin myös teille monelle tutun Hannan, Sascian, OMM ja Kottaraisen kanssa tavattiin. Itselläni ei sen kummempaa missiota ollut, pyörin ja ihmettelin. Eka tunti vierähti Design korttelissa myyjien ja suunnittelijoiden kanssa rupatellen. Muutaman pienen ostoksenkin tein. Liikkeellä olin muuten vain Elvarin kanssa, muuten oma viihtyvyys ei varmastikkaan olisi ollut yhtä hyvä. Ja ehdottomasti vaunuilla, sen tavaramäärän kanssa en olisi selvinnyt ilman rakkaita Donkeyjani. Tähän alle vähän kuvia messuilta ja pari kiinnostavaa juttua.

HÖÖ on varmasti monelle tuttu suomalainen brändi. Itse tykkään kovasti Höö:n designista, erikoisista mutta silti hyvin yksinkertaisita väreistä, printeistä ja niiden  yllättävästä yhdistelystä. Varsinkin mekot ovat mieleeni.

PUNAINEN NORSU on ihana. Ainostaan yksi kangas, hauki-printti painetaan suomessa, muut tuotteet ommellaan kierrätetyistä kankaista. Itse ihastuin aivan täysin noihin putkikasseihin. Jopa ällöämäni neuvolan imetystyyny printti näytti hyvältä kassina. Koska kuoseja on niin monenmoisia, löytyy tuotteista varmasti jokaiselle omat suosikit.

KAKARA on keksinyt jotain hurjan hauskaa. Vaatteet joita saa ja pitää värittää itse. Printissä on suunnittelijan lapsen kymmenen vuotta sitten taitelemia piirrustuiksia joiden tarinoita sain ilon kuulla tarkemmin. Väritysprinttiä löytyy niin tytön kuin nuken mekostakin sekä kahdesta erilaisesta t-paidasta. Värittämisen lisäksi vaatteisiin voi ommella koristukseksi vaikka nappeja tai pampuloita. Mitä vaan mielen juolahtaa. Värityspaketti on vaikka oiva lahja.

PAAPII on varmasti jo monelle tuttu, ellei kaikille. PaaPiilla on supersuloisia pehmoja ja helistimiä. Niin valmiita kuin tee-se-itse pakettejakin. Printit ovat päässeet myös mm julisteisiin ja kortteihin. Oli myös ilo tavata Paapiin suunnittelija Annika messuilla.

LELUPUTIIKKI on pian netissä avautuva kauppa joka myy laadukkaita leluja. Puuleluja, kierrätysmateriaalista valmistteuja, opettavaisia, perinne ja retroleluja. Itse en meinannut saada näppejäni irti näistä FisherPrisen uutukaisita retroleluista. Olen jo pitkään haaveillut oman lapsuuteni aikaisesta telkkarista ja radiosta ja nyt niitä taas saa, uusina! Toki mielummin ostaisin käytetyn lelun mutta esimerkiksi tuota radiota on vaikea löytää tai sitten hinnat pyörivät taivaissa. Ainakin vanhat FP lelut ovat kestäviä, meltäkin löytyy niitä (kassakone, parkkitalo, puhelin)  toivottavasti nämä ovat yhtä hyvää laatua. Liian ihania!

LASTENHUONE on kauppa johon en ole uskaltanut ikinä mennä, niin paljon siellä on liian ihanaa ja kallista. Niillä on kylläkin myös nettikauppa… Lastenhuoneen messuosastolla ainkain hyviä tarjouksia Eero Aarnion eläimistä ja Fatboyn tuotteista. Melkein ostin tuon pienen lampun…

Ja olihan siellä paljon paljon muutakin. 

 Ja tältä näytti aasimme kotiin saavuttaessa.

Messusaalis. Kaapolle ostin punaisen kengurupallon, Elvikselle bodyn, sukat ja peiton.

Ketkäs teistä kävi messuilla, millaisella kokonpaanolla, rattailla, repulla vai jopa ilman lapsia? Mitä tykkäsitte messuista,monesko kerta siellä? Mistä tykkäsit, mistä et ja ostitko jotain?

Minttu


32 Responses to “Raportti Lapsi-messuilta”

  1. Veera sanoo:

    Mulla on yleensä uskomaton kisakestävyys tällaisissa ryysismestoissa, mutta eilen se oli kateissa. Tuli vähän sellainen festarifiilis, tästä ei selvipäin selviä.. 😀 Ei sovi lapsimessuille ei.
    Lapsi viihtyi erittäin hyvin ja mä olisin viihtynyt ilman lasta ja käteistukun kanssa varmasti tuntikausia.
    Menoa Me&I:n osastolla oli suorastaan hilpeetä katsoa, lähelle ei päästy.
    Mukaan tarttui Franck&Fischerin pöllöpehmo, muttei muuta.

  2. Taikinanaama sanoo:

    ostin kaksi paitaa lapsille. ja söin jätskin. Siinä kaikki.

  3. Eka vuosi Englannissa, joten jäi messut välistä. En vuonna tulen kyllä Suomen vierailulle messujen aikaan. Hurjaa kun messuilla käynyt viimeiset 5v. ja sitten ne jääkin välistä. Höh!

    Haluisin tuon kassi, jonka sivusta voi lapsi pitää kiinni. Kaveri sai Saksasta lahjaksi sellaisen ja olen kateudesta vihreänä sitä katsonut jo muutaman vuoden.
    Jo mielessä on käynyt kyseisen idean käyttäminen ja kopioiminen, jos tekisi johonkin jo valmiiseen kassiin tollaisen kahvan. 🙂

    IHANA messusaalis!

    • Höh! Millaisiahan lapsimessuja Englannissa järjestetään, tiedätkö?
      Toi kassi on hauska, olen sitä aiemminkin katsellut jossain. Toi ideahan olisi tosi helppo itsekkin toteuttaa. : )

  4. MIIU sanoo:

    Ostin Valolle kumpparit, vk-haalarin, pöllö-eväslaukun, Mini Helsinki -ja Maisa -kirjan ja Villervallan musta sortsit. Oli ihan jees messut, mut ihan erilaiset kun kuvittelin 😀

  5. Siis mikäköhän mulla on hätänä, en koskaan kehtaa jutella kenellekään. Paha piirre. Kävin silleen korvat luimussa Paapiinkin tiskillä, ja varmaan siellä ois ollut ”tuttuja” mutta mua aina niin ujostuttaa. Voi voi

    • Oi voi, ujous nurkaan ja vaikka lasi kuoharia alle eka 😉
      Mäkään en todellakaan ole mitekään sosiaalinen mutta välillä on helpompi puhua. Messuilla olisin voinut olla vähän vähemmän sosiaalisempi, meni nimittäin hirveästi aikaa tyhjänpäiväseen lörpöttämiseen enkä kehdannut lähteä sitten pois. Siinä RelaBirth laitteessakin istuin varmaan puolituntia xD

  6. placebo sanoo:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  7. Ada sanoo:

    Ja edellinen kommentti tuli sitten miehen tunnuksilla joten eikun uusiksi..

    Oh, mikä värimyrsky! Ihana katsella näitä kuvia kun itse ei ollut paikalla. En olisi voinut vastustaa, ööh, mitään 🙂 Heh, hauskat nuo kotiintulovaunut.

    • Heh. Ja joo, tuo on vielä siistitty ja järjestelty versio vaunuista. Olisitpa nähnyt ne siellä messuilla kun joukossa oli vielä ulkovaatteetkin 🙂

  8. Mä en ole koskaan käynyt noilla messuilla. Tänä vuonna kovasti olin jo menossa mutta kun pojan 4 v. synttärit ovat tänä viikonloppuna (tänään oli kaverit ja huomenna sukulaiset) niin en pääse tänäkään vuonna. Ehkä sitten ensi vuonna… =D

  9. zanne sanoo:

    Hassua kyllä, olen aina aikonut mennä Lapsimessuille, mutta sitten en ole saanut ilmaislippua enkä ole halunut sinne niin paljon että olisin maksanut täyden hinnan sisäänpääsystä. Mutta en saanut tänäkään vuonna aikaiseksi lähteä sinne! :-DD
    Eli säästin tosi paljon rahaa, taloutemme ei kuormittunut turhista tavaroista, ja hermotkin säästyivät! ;-DD

  10. Jonna sanoo:

    Me käytiin tänään siel vanhimpien lasten kans! Ihan kivat messut tänäkin vuonna. Mulle olikohan nää kolmannet vai neljännet. Me löydettiin tytölle vaan laukku, kuvaa tulossa sit myöhemmin blogiin 🙂 niin ja näist kuvista päätellen multa on jääny jotai välistä , mm paapii!! Harmi 🙁 vaik kierrettiin muka niin kärjestyksessä.

  11. Jonna sanoo:

    Me käytiin tänään siel vanhimpien lasten kans! Ihan kivat messut tänäkin vuonna. Mulle olikohan nää kolmannet vai neljännet. Me löydettiin tytölle vaan laukku, kuvaa tulossa sit myöhemmin blogiin 🙂 niin ja näist kuvista päätellen multa on jääny jotai välistä , mm paapii!! Harmi 🙁 vaik kierrettiin muka niin kärjestyksessä.

  12. jarna sanoo:

    Olin eilen ja tänään. Mullaon tuota kuva-ja muuta matskua useaan postaukseen ja yksi on jo eetterissä.

    Tuli tehtyä ihania messuostoksiakin, toki. Ja tavattua monia hyviä tyyppejä, joita olen pitkään halunnut tavata.

    En muista monennetkohan messut nää oli. Ekoilla messuilla olen ollut 1997, kun esikoinen oli pieni. Olin perjantaina Nöpön kanssa ja tänään poitsun kanssa.

    Olen huomannut, että ilmaistavaraa ja maistiaisia ei enää ole niinkuin ennen. Ennen sai helposti lipun hinnan näytteinä takas.

  13. Hippuli sanoo:

    Kävin eilen ILMAN lasta, ihanaa. Lapsi (11 kk poika) jäi parvekkeelle nukkumaan, isi ”etätöihin” kotiin. Oli kyllä niin oikea veto mennä sinne ilman häntä, sai ihan rauhassa shoppailla eikä siellä noin pienelle oikein mitään olis ollutkaan. Viime vuonna olin ekaa kertaa ja silloinkin lähti vähän mopo käsistä. Silloin olin vielä raskaana ja jouduin soittamaan miehen hakemaan mut autolla, kun tuli vähän osteltua Kiddexiltä Boikidon puuleluja edulliseen messuhintaa.

    Tänä vuonna sain ilmaislipun Reimalta ja rynnin paikalle heti kymmeneksi. Harmi vaan, kun olin unohtanut nostaa käteistä etukäteen. Oli aika kiva jono automaatille. Tuli aika hirveesti osteltua, tässä listani (mitä nyt muistan).
    – PaaPiilta robottijuliste ja kissahelistin (jälkimmäinen lahjaksi), bambikortti
    – Kuopukselta Geggamojan pipo ja peitto
    – Metsolalta ladabody ja keltaiset velourhousut
    – Maxomorran ruskeaturkoosit velourhousut ja takki
    – Maxomorran 2 tähtibodya ja 2 legginsit
    – 2 MAM muovirasiaa (euron kpl)
    – Aventin nokkamuki
    – Baobab Kidsiltä: PuraKiki teräspullo, naantalilaisen Majapuun kortteja ja kutsukortteja
    – Kimperin pipo
    – Bake & Party: dinosaurus muffinssivuokia ja koristeita
    – Nosh Organicsilta pipo

    Nyt sitten onkin shoppailukiintiö hetkeksi täynnä. Paitsi että Nosh Organicsilta on kyllä tilattava heti niitä uutuuksia, joita siellä oli esillä. Siis heti kun tulevat heidän nettikauppaan. Oli tosi harmi, että heillä ei ollut paljoakaan myytävää messuilla, kun olin juuri heidän osastoaan kovin odottanut.

    • Hheheheee, ihana toi sun ekan vuoden messu ostelu. Ja aikamoinen tänäkin vuonna! 😀 !!

      Multa meni toi Nosh Organics vähän ohi, näin sen kyllä, mutta en ikinä ständille saakka jostain syystä päässyt.

  14. Anonymous sanoo:

    Olin kaksistaan lapsen kanssa (3v) ilman rattaita.
    Tytöllä mieletön messukestävyys, jaksoi kiukuttelematta ja innoissaan 5 tuntia !
    Mukaan tarttui Höön mekkoja 3 kpl, kahdet leggarit ja Aarrekidin huppari + tunika…

    Oli oikein kivat messut !

  15. Sonja sanoo:

    Oih, näyttää niin kivalta. Meiltä messuille matkaa 500km,joten en ole ikinä käynyt. Mutta ehkäpä ensi vuonna ajoitan reissun Helsinkiin lapsimessujen aikaan. Tosin miehelle en taida muistaa messuista mainita.. 😀

  16. Anonymous sanoo:

    Nyt on pakko kysyä… Mikä tuossa oikeassa reunassa oleva paperi(?) on, jossa näkyy tekstistä EGLING, tuon -30%alennuslapun alla? On niin ihanan näköisiä pieniä kuvia… 😀

  17. Anonymous sanoo:

    Pari korjausta. 🙂 PaaPiin suunnittelija on Anniina ja Punaisen norsun Hauki-tuotteet tehdään virossa.

    • 🙂 Juu, hups näköjään ajatukset ollut muualla kirjoittaessa ja lipashtanut väärin nimi.
      Punaisen Norsun perustaja/yrittäjä/omistaja sanoi messuilla että hauki kankaat painetaan Turussa..

Kommentoi