102 tuntia 25 minuuttia – Synnytyskertomus

28/10/2011

Kolme viikkoa sitten lähdin ensimmäistä kertaa synyttämään. Reilu kaksi viikkoa sitten poikamme vihdoin syntyi. Sitä siis edelsi päivien kärvistely ja sairaalassa ramppaaminen. Tässä synnytyskertomukseni:

Torstaina 7.10 hieman ennen kymmentä illalla tunsin elämäni ensimmäiset kunnolla kipeät supistukset. Ajattelin heti että nyt se on menoa. Ajoitus oli loistava, sillä samalla hetkellä Lasse lähti kaverilleen katsomaan peliä eikä palaisi kotiin ennen aamu viittä. Supistukset tulivat aluksi 10-8 minuutin välelein. Pystyin kuitenkin hyvin olemaan niiden kanssa. Menin puolen yön aikaan sänkyyn ja sain jopa nukuttua reilun tunnin. Kahden aikaan supistusten väli oli 5-8 min. Laitoin Lasselle viestin että valmistautuu lähtöön. Aloin pakkaamaan sairaalakassia. Olin niin innoissani tulevasta synnytyksestä ettei kipu paljoakaan haitannut. Latasin puhelimeen supistuslaskuri- aplikaation ja tallensin innoissani kestoja ja supistusten välejä. Neljän aikaan väliä oli enään viisi minuuttia joten aloin soittelemaan lapsenvahtia. Laitoin saunan päälle ja soitin sairaalaan, he kehoittivat tulemaan heti kun siltä tuntuisi. Aloin olemaan aika tuskainen, supistuksia tuli 3-2 minuutin välein. Lasse tuli kotiin ja meni hetkeksi nukkumaan. Minä suuntasin kuumaan suihkuun ja saunaan. Lämpö ja vesi helpottivat huomattavasti. Jopa niin paljon että pelkäsin supistusten lakkaavan. Ne eivät lakanneet, mutta pikkuhiljaa niiden väli piteni reiluun viiteen minuttiin. Ne olivat kuitenkin edelleen kipeitä ja kestivät lähes minuutin. Sitsemän aikaan lapsenvahti tuli ja herätin Lassen. Supistusten välissä olo oli hyvä, taivutin ripsiä ja ajattelin että tämähän on helppoa hommaa. Kahden ison kassin, jättimäisen imetystyynyn ja kuumavesipullon kanssa lähdimme taksilla sairaalaa kohti.

Alkoi jännittämään oikeasti. Istuimme koko matkan hiljaa Kätilöopistolle. Tunsin kuinka supistusten väli laantui edelleen, mutta en halunnut ajatella koko asiaa. Sairaalassa ilmoitin ujosti että tulimme nyt synnyttämään. Meidät ohajattiin suoraan synnytysaliin jossa minut laitettiin aluksi supistus- ja sykekäyrään. Supistukset tulivat 10 minuutin välein. Lähes tunnin jälkeen kätilö ja opiskelija palasiva
t. He tutkivat tilanteen. Synnytyskanava oli kokonaan kadonnut, reunaa oli osittain jäljellä. Mutta kohdunsuu oli vain kaksi senttiä auki. Pettymyksen kyyneleet nousivat silmiin. Kätilö sanoi että synnytykseen saattaisi mennä vielä vaikka kolme viikkoa. Harmitti ihan hirveästi. Meidän passitettiin aamupalalle ja ulos kävelylle. Tilanne tarkastettaisiin uudelleen muutaman tunnin päästä.

Oli ihanan kirpeä ja aurinkoinen syysaamu. En pystynyt kuitenkaan nauttimaan siitä yhtään. Olimme väsyneitä ja varsinkin minä todella pettynyt. Kävelimme läheiselle huoltoasemalle. Vaikka minulla ei ollut yhtään ruokahalua söin chilihampurilaisen. Jos se olisi vahvistanut supistuksia. Mutta ei. Merkkasin edelleen puhelimeen supistusten väliä. Ne hiipuivat ja tulivat 10-15 min välein. Kävelimme takaisin sairaalalle, supistuskipu voimistui hieman.
Palattuamme olin taas supistuskäyrällä lähemmäs tunnin. Samalla ruudulla näkyi omien supistusteni lisäksi naapurihuoneen synnyttäjän lukemat. Ne olivat paljon korkeammat kuin minulla. Ärsytti. Opiskelija tuli kyselemään vointia, kerroin sen olevan melko samanlainen kuin aiemmin. Hän sanoi että siinä tapauksessa voisimme lähteä heti kotiin. En edes muista mitä muuta hän puhui, itkin vain. Olisin niin kovasti halunnut jo vauvan. Hävetti myös ihan hirveästi. Jäimme Lassen kanssa kaksin huoneeseen. Itkin etten kehtaa lähteä kaikkien tavaroiden kanssa pois.
Oli tosi noloa kävellä osastolta pois kassien ja hervottoman imetystyynyn kanssa. Ilman vauvaa. Vaikka sairaalasta on vain muutaman kilometrin matka, tavaraa oli niin paljon että lähdimme taksilla kotiin.
Kotiin päästyämme otin muutaman sairaalasta mukaan saamani särkylääkkeen ja menin lepäämään. Lapsenvahti, joka oli siis mummini, jäi vielä meille. Yritin nukkua, mutta supistukset sattuivat niin paljon etten voinut. Iltapäivällä menin ulos. Kiersin taloamme ja kävelin ympäri pihaa reilun tunnin. Supistuksen aikana roikuin milloin missäkin, aidassa, lipputangossa, kiipeilytelineessä. Ulkona oli kamala tuuli ja kylmä. Palasin kotiin. Mitenkään päin ei ollut hyvä. Makoilin sängyllä, kävelin, seisoin, istuin jumppapallolla. Väsytti ja sattui.
Myöhemmin illalla mummini kätilö-ystävä tuli meille. Hän laittoi minulle akuneulat useampaan pisteeseen. Osan tarkoituksena oli nopeuttaa synnytystä ja vahvistaa supistuksia, osan lievittää kipua ja rentouttaa. Tunsinkin heti oloni todella löysäksi ja uniseksi. Supistuksen aikana hän myös painoi akupistettä, joka auttoi kestämään pahimman supistuspiikin. Supistukset vaimenivat hieman. Ne tulivat 15 minuutin välein. Otin lisää särkylääkettä ja menin nukkumaan. Nukuin reilun tunnin. Loppu yö meni supistusten välissä torkkuen. Niitä tuli taas 5-10 min välein.
Aamulla soitin taas sairaalaan ja kerroin tilanteen. He pyysivät käymään. Lähdimme taas taksilla, tällä kertaa pelkän neuvolakortin kanssa.
Meidät ohjattiin seurantahuoneeseen jossa olin taas aluksi sydänääni –ja supistuskäyrällä. Supistukset tulivat 10 min välein. Sen jälkeen kätilö tutki tilanteen. Se ei ollut muuttunut juurikaan edellispäivästä. Synnytyskanava oli nyt kokonaan kadonnut, reunoja myöten. Kohdunkaula oli auki reilun 2 senttiä. Veristä limaa oli myös vuotanut edellispäivästä. Sain lisää särkylääkkeitä kotiin vietäviksi ja toivotukset tulemaan myöhemmin uudestaan.
Lähdimme kävellen kotiin. Supistuksia alkoi tulemaan tasan viiden minuutin välein. Ne tuntuivat entistä enemmän myös selässä ja olivat todella polttavia. Otin jo matkalla särkylääkettä.
Kotiin päästyämme menin lepäämään. Sain torkuttua jonkin aikaa supistusten välillä. Supistukset tulivat edelleen säännöllisesti ja tekivät todella kipeää. Yritin pysyä rentoa ja hengittää normaalisti niiden aikana, mutta se ei useimmiten onnistunut. Huusin, kiroilin ja ulisin.
Mummini lähti kotiinsa ja Lassen äiti tuli hakemaan Kaapon luokseen yöksi. Se oli hyvä, sillä poika ihmetteli kovasti kun minuun sattui. Makasin iltaan asti sängyssä ja sain välillä nukahdettua supistusten välissä.
Iltaa kohden olo hieman helpottui kun supistusten väli piteni pikkuhiljaa kymmeneen minuuttiin. Katsoimme hölmön leffan ja söin jättiannoksen suklaajäätelöä. Juuri ennen puoltayötä saivat supistukset taas puhtia. Ne tulivat taas viiden minuutin välein ja sattuivat hirvittävästi. Otin särkylääkettä ja yritin mennä nukkumaan. Kipu vain paheni ja itkin joka supistuksen jälkeen. Lasse kävi nukkumaan, minä lämmitin saunan ja menin kuumaan suihkuun jumppapallon kanssa. Suihku tai sauna ei auttanut yhtään. Olin aivan tuskissani. Lähes tunnin suihkussa ja saunassa olon jälkeen tulin pois. Sattui niin paljon että en pystynyt edes pukemaan päälleni. Aloin olla todella loppu, henkisesti ja fyysisesti. Kolmen aikaan menin takaisin sänkyyn. Jokaisen supistuksen aikana ajattelin että heti sen loputtua lähden sairaalaan. Lopulta soitin sairaalaan, itkin koko puhelun ajan. Kätilö kysyi itkenkö kipua vai väsymystä. Väsymystä, vastasin. 
Sairaalassa meidät otti vastaan ih
anan äidillinen kätilö itse kudotussa kirjavassa villatakissa. Hän tutki heti kohdunsuun tilanteen, se oli edelleen melko sama kuin aiemmin. Vauvan pää kolhi, pyöri ja ”raastoi” lantioluuta vasten joka supistuksella ja näin ollen aiheutti kuulemma lisää kipua. Olin puolisen tuntia taas käyrillä. Supistuslukema oli paljon korkeampi kuin aiemmin. Supistukset tulivat edelleen tasan viiden minuutin välein. Sain lihakseen pistettävän kipu/unilääkepiikin. Lasse petasi itselleen patjan lattialle ja kävimme nukkumaan. Lääkkeen ansiosta sain nukahdettua supistusten välissä. Näin jatkui muutaman tunnin. Sunnuntai-aamun sarastaessa huomasin supistusvälin taas pitenevän. Seurasin supistuksia muutaman tunnin. Yhdeksän aikaan herätin Lassen ja kutsuin hoitajan paikalle. 
Taas minut tutkittiin. Huomattavaa edistystä ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Kätilö kyseli mietteitä. Sanoin etten jaksa enää. Tuntui että kärsin aivan turhaan. En kestäisi enää kauaa. Hän sanoi puhuvansa lääkärille tilanteesta.
Hetken päästä kaksi lääkäriä tuli paikalle. He sanoivat etteivät mielellään puutu synnytykseen, varsinkin kun minulla on sektio takana. Lisäksi he olivat sairaalan ainoat lääkärit, ”sunnuntaisin synnytetään luomuna”. He lupasivat palata tarvittaessa asiaan. Meidät passitettiin aamupalalle ja sen jälkeen ulos kävelylle. Muutaman tunnin päästä mietittäisiin tilannetta uudelleen.
Ulkona oli taas uskomattoman kaunis sää. Kuljimme pitkin Kumpulaa. Minä hapoin hulluna eteenpäin, mutta se tuntui vain laannuttavan supistuksia. Kävelimme reilun tunnin. Supistukset tulivat 15 minuutin välein eivätkä olleet enää niin kipeitä kuin aiemmin. Taas harmitti ihan hirveästi. Palasimme sairaalaan. Taas tutkittiin, mutta mitään edistystä ei ollut tapahtunut. Minulle tarjottiin mahdollisuutta mennä päivystysosastolle jossa voisin saada uuden kipulääkepiikin. Olin kuitenkin niin totaalisen kyllästynyt koko sairaalaan ja oikeastaan kaikkeen, joten lähdimme taksilla kotiin.
Kotona otin sairaalasta saamia särkylääkkeitä ja söin ison kulhollisen särkylääkettä pahimpaan ärsytykseen. Loppupäivästä en mitään muuta oikeastaan muista. Kaapo jäi vielä toiseksi yöksi hoitoon.
Supistukset jatkuivat pitkin iltaa ja yötä, en edelleenkään saanut kunnolla nukutuksi. Olin niin väsynyt.
Maanantai-aamuna äitini tuli meille. Hän oli luvannut tulla auttamaan Kaapon hoidossa kun hän palaisi yökylästä. Koska supistukset olivat taas alle kymmenen minuutin ja sattuivat sietämättömän paljon, pyysin äitiäni viemään minut taas sairaalaan. Minun oli pakko saada jotain vahvempaa kivunlievitystä.
Saavuin taas haikaranpesään ja pääsin tuttuun seurantahuoneeseen. Olin taas puolisen tuntia sydänääni –ja supistuskäyrällä. Kätilö tutki kohdunsuun tilanteen. Se oli auki samat reilu kaksi senttiä. Vauvan pää oli kiinnittynyt. Pissanäytteestä selvisi proteiinien olevan koholla. Lasse saapui seurakseni. Odottelimme lääkäriä.
Tylynoloinen lääkäri saapui. Hänkin tutki kohdunsuun ja sanoi sen olevan lähemmäs kolme senttiä auki. Hän tyrmäsi heti ajatukset synnytyksen vauhdittamisesta. Hän ei suostuisi kalvojen puhkaisuun sillä ”silloin pitäisi synnyttää kello kaulassa”. Hän toivotti minulle tervemenoa kotiin ja ehdotti ottamaan muutaman Panadolin. Lääkärin lähdettyä itkin taas.
Kätilö tuli takaisin ja ehdotti siirtymistä päivystysosastolle, saisin kipulääkepiikin ja voisin yrittää nukkua vähän. En epäröinyt suostua. Kätilö pisti piikin. Söimme vielä synnytysosastolla jonka jälkeen siirryimme kerrosta alemmas päivystysosastolle. Lääke alkoi vaikuttamaan ja tunsin oloni uneliaaksi. Menin sänkyyn ja sain korvatulpat. Lasse lähti kotiin nukkumaan.
Kahden aikaan, muutama tunti lääkkeen laitosta en pystynyt enää lepäämään. Olin muutaman kerran torkahtanut supistusten välissä. Ne tulivat 10-15 min välein. Kutsuin kätilön paikalle. Hän laittoi minut hetkeksi taas käyrille, edelleen vauvalla näytti olevan kaikki hyvin. Valitin kipua ja hän ehdotti että menisin suihkuun.
Olin kuumassa suihkussa lähes tunnin, kunnes tuli huono-olo. Minulla oli kaksi suihkua, toisella suihkutin selkään ja toisella vatsaan. Istuin myös aluksi jumppapallon päällä, kunnes putosin siltä. Kivun lisäksi tunsin nyt itseni ihan urpoksi. Puin sairaalavaatteet ja palasin takaisin sänkyyn.
Suihkun aikana kätilöillä oli ollut vuoronvaihto. Uusi kätilö laittoi minut taas käyrille. Pyysin jotain lääkettä. Hän sanoi tuovansa samaa jotka olin saanut lihakseen mutta tällä kertaa suun kautta otettavaa.  Hetken päästä hän toi lääkkeen. Otin sen ja jäin vielä käyrälle, kätilö lähti.
Hetken kuluttua kätilö palasi. Hän kertoi olevansa todella pahoillaan, hän oli antanut lääkettä vahingossa tupla-annoksen. Hän kertoi huomanneen asian heti kun olin lääkkeen niellyt. Hän oli jutellut jo asiasta lääkärin kanssa. Mitään suurta vaaraa ei ollut, mutta vauvan sykettä piti nyt tarkkailla tunnin välein, lisäksi lääke saattaisi aiheuttaa minulle väsymystä ja huonoa oloa. Tässä vaiheessa olinkin jo uninen ja huonovointinen. Vaarana olisi myös hengenahdistus. Sain ohjeen soittaa kelloa pienemmästäkin. Kätilö toi säkkituolin ja näytti muutamia asentoja jossa voisin siinä kokeilla olla. Olin kuitenkin niin väsynyt että jäin sänkyyn odottamaan lääkkeen vaikutusta, se alkaisi kuulemma vasta noin puolentoista tunnin kuluttua. Juttelin äitini kanssa puhelimessa ja hän sanoi poikkevansa sairaalan kautta kotimatkalla.
Supistukset olivat tässä vaiheessa taas niin kipeitä että huusin suoraa huutoa niiden aikana ja puhkesin lohduttomaan itkuun supistuksen loppuessa. Mielessä alkoi pyöriä ajatus siitä että tahdon sektion. Kätilö kuuli tuskanhuutoni käytävään ja passitti minut suihkuun.
Suihku ei auttanut yhtään. Supistukset sattuivat ja polttivat. Olin väsynyt ja vain itkin ja itkin. Jonkin ajan kuluttua äitini koputteli suihkun oveen. Tulin pois ja kätilö pisti minut taas käyrille. Kaikki näytti olevan hyvin. Supistukset tulivat 3-5 min välein, mutta pikkuhiljaa, kätilön mukaan aiemmin saamani lääkkeen vaikutuksesta, väli kasvoi 5-7 minuuttiin.
Kahdeksan aikaan kätilö tuli paikalle lääkärin kanssa. Lääkäri teki tutkimuksen ja sanoi kohdunsuun olevan auki kolme – neljä senttiä. Hän alkoi heti puhua kätilölle jotain kalvojen puhkaisusta. Hän ei puhunut minulle suoraan mitään, mutta sain käsityksen että viimeistään seuraavana aamuna minut siirrettäisiin synnytyssaliin ja kalvot puhkaistaisiin. Lääkäri ja kätilö poistuivat paikalta.
Hetken kuluttua kätilö palasi ottamaan taas vauvalta sydänäänikäyrää ja toi aiemmin pyytämäni kuumavesipullon. Hän pyysi minua myös riisumaan rintaliivit, jos minulle pitäisi antaa puudute. Alkoi jännittämään, mutta todella hyvällä tavalla.
Yritimme äitini kanssa kysellä tulevasta, mutta kätilö vain sanoi että katsellaan ja poistui huoneesta. 
Supistukset sattuivat edelleen vähintään yhtä paljon kuin aiemmin. Helpotti kuitenkin kun oli seuraa ja joku joka hieroi selkää ja jalkoja supistusten aikana. Myös ajatus siitä, ettei minua enää lähetettäisi kotiin rentoutti mielen.
Puoli kymmeneltä kätilö tuli taas ja tutki kohdun suun tilanteen. Siinä samassa minulla meni lapsivedet. Tunsin kyllä jotain valahtavan, mutta en tiennyt sen olevan lapsivettä ennen kuin kätilö tokaisi että ”jaa-a, lapsivedet menivät sisätutkimuksen yhteydessä”. Mietin edelleen, että tökkikö hän tarkoituksella kovakouraisemmin jotta vedet menisivät.
Olin innoissani. Niin oli äitinikin, hän taisi näyttää peukkua sermin takaa. Huvittavaa myös, mietin samalla että pitää muistaa laittaa Good Wifen uusinta sunnuntaina nauhalle.
Kätilö sanoi lapsiveden olevan vihreää, joten minun olisi siirryttävä synnytyssaliin heti. Hän lähti järjestämään siirtoa. Minä soitin Lasselle joka oli juuri mennyt nukkumaan. Onneksi Lassen äiti oli illalla mennyt varmuudeksi meille, jos lähtö tulee. Lasse kertoi sekoilleen kotona hermostuksissa pakkaillessaan tavaroita. Matkalla taksissa oli hän juonut kaljan.
Samaan aikaan siirryin haikaranpesään, samaan synnytyshuoneeseen jossa olimme ensimmäisenä päivänä olleet. Minut otti vastaan todella ihanan oloinen, vaikkakin kiireinen, kätilö. Lasse saapui ja äitini lähti kotiin.
Koska lapsivesi oli vihreää piti vauvan sydänääniä tarkkailla koko synnytyksen ajan. Niinpä minut laitettiin taas käyrille. Kätilö lähti taas, osastolla oli vuorossa kaksi kätilöä ja kolme synnyttäjää.
Meillä oli Lassen kanssa tosi hauskaa. Meillä oli monien päivien univelat ja vihdoin moneen päivään olimme rentoutuneita ja hyvällä tuulella. Nauroimme ihan kaikelle. Lähinnä juttumme koostuivat lapsellisista, mutta hurjan hauskoista navanalusjutuista. Supistusten aikana toki kärsin, mutta niiden välissä pelleilimme, otimme toistamme urpoja valokuvia ja kikatimme.

Puolen yön aikaan kaipasin jotain lisähelpotusta kipuun kuin pelkät kuumavesipullot joita minulla oli kaksi. Kätilö tuli paikalle ja päästi minut irti piuhoista niin että pääsin käymään vessassa. Sen jälkeen vauvan päähän laitettiin piuha, jonka kautta sykettä voitiin tarkkailla luotettavammin ja minä pystyin liikkumaan enemmän. Sain ilokaasumaskin.
Ilokaasu oli mahtavaa. Muutaman kerran jälkeen sen vaikutus alkoi tuntumaan. Pää meni sopivan sumuun ja supistuksen terävin piikki oli helpompi kestää. Ilokaasua hengittäessä oli myös pakko hengittää ns. oikein tai normaalisti, mikä auttoi paljon. Noin tunnin jälkeen ilokaasun teho ei enää ollut yhtä hyvä joten kätilö laittoi sitä voimakkaammalle. Kuunneltuaan hulluja juttujani, jota ilokaasu sai minut sopertamaan, Lasse kävi omaan sänkyynsä nukkumaan.
Aloin olla aika sekaisin ja tuntui oikeastaan aika hyvältä olla yksinään, ilman että Lasse oli siinä ihan vieressä selkää hieromassa yms. Hengitin muutaman tunnin pelkkää ilokaasua, pitämättä yhtään taukoa. Menetin ajantajun ja välillä jopa paikantajun. Ilman ilokaasua en olisi kestänyt. Supistukset olivat aivan järkyttäviä. Huusin suoraa huutoa ja itkin suoraan ilokaasumaskiin. En pystynyt irrottamaan otettani siitä hetkeksikään. Vaikka supistukset eivät edelleenkään tulleet kun noin 5 min välein, ei lopulta kipu enää lakannut niiden välissä. Pienikin liikahdus aloitti uuden supistuksen.
Yhtäkkiä tajusin tilanteen. Olin aivan järkyttävän kipeä, pystyin juuri ja juuri heittäytymään kätilöiden kutsunappia kohti ja soittamaan kelloa. Huusin aivan hysteerisesti. En tiennyt miten päin olla. Lasse nousi ylös ja samaan aikaan toinen kätilö tuli huoneeseen. Huusin ja itkin aivan hysteerisesti. Kello oli noin kolme yöllä. Olin aivan kauhuissani ja hädissäni kivusta. Sekoilin, irkin ja olin aivan litimärkä. Kätilö vaikutti närkästyneeltä ja oli tosi tyly minua kohtaan. Pyysin päästä vessaan, mutta en pystynyt irrottamaan otetta ilokaasumaskista.
En muista pyysinkö epiduraalia vai ehdottiko kätilö sitä, mutta muutama minuutti kätilön tulosta anestesialääkäri tuli paikalle. Menin entistä hysteerisemmäksi sillä pelkäsin kuollakseni epiduraalin laittoa. Kätilö tutki että kohdunsuu oli 5 senttiä auki.
Minua ruvettiin valmistelemaan epiduraalia varten. Jos mitenkään mahdollista, olin entistä enemmän hysteerinen. Itkin että en pysty tähän ja etten voi pysty pysymään paikallani epiduraalin laiton ajan. Tässä vaiheessa tyly kätilö taisi tajuta että minulla oli oikeasti hätä. Hän muuttui ystävällisemmäksi ja halaili ja silitteli minua. Istuin sängyn laidalla ja nojasin Lasseen kun selkä ensin puudutettiin. Tai lähinnä roikuin hänen käsissään ja puristin niitä kovaa. Oma kätilöni tuli huoneeseen ja siirtyi Lassen paikalle. Rauhoituin hieman, en kehdannut murjoa häntä yhtä kovasti kuin Lassea. Lääkäri aloitti puudutteen laiton. Hän sai laitettua sen ensimmäisellä kerralla ja todella nopeasti. Kokemus oli aivan toisenlainen kun Kaapon synnytyksessä Silloin sitä yritettiin kahden eri lääkärin toimesta laittaa viisi kertaa ennen kuin se onnistui. Silloin jalkani sätkivät, tunsin selässä ja jaloissa kipua ja sähköä sekä päässä kuului kamalaa rutinaa. Nyt kaikki menikin todella kivuttomasti.
Hengittelin vielä muutaman supistuksen ajan ilokaasua, epiduraalin vaikutus alkoi tuntua lähes heti. Huomasin ettei minulla ollut enää vessahätä, en tiedä olinko pissannut housuun. Sänky lainehti tässä vaiheessa hiessä, kyynelissä ja vihreässä lapsivedessä, joten sillä ei kai ollut mitään väliä edes. Oma kätilöni joutui lähtemään, sillä viereisessä huoneessa oli suuri syntymässä vauva. Toinen kätilö kiinnitti vauvaan takaisin anturin joka oli kaiken tohinan keskellä irronnut. Samalla hän huomasi kohdunsuun olevan 9 senttiä auki. Kätilö ja anestesialääkäri poistuivat huoneesta. Saman tien minua alkoi ponnistuttamaan.
Tunne oli todella omituinen ja vahva. Murisin kuin leijona, en voinut sille mitään. Tuntui todella hullulta, se oli jotenkin niin alkukantaista ja eläimellistä. Soitin kelloa ja oma kätilöni tuli paikalle. Viereisessä huoneessa oli juuri syntynyt vauva. Hän tarkasti kohdunsuun tilanteen, se oli 10 senttiä auki. Odotimme vielä yhden supistuksen jonka jälkeen sain alkaa ponnistamaan. Kello oli noin 3.45.
Ponnistuksen tunne supistuksen aikana oli todella vahva. Ponnisti
n puoli-istuvassa asennossa, se ei tuntunut parhaalta mahdolliselta, mutta olin liian väsynyt edes ehdottamaan mitään muuta. Supistukset tulivat edelleen harvakseltaan, arviolta 3-5 min välein. Vasta tässä vaiheessa sain oksitosiinia jonka olisi pitänyt nopeuttaa ja vahvistaa supistuksia. Se ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään.
Muutaman ponnistuksen jälkeen olin aivan poikki. Itkin etten jaksa. Kätilö kuitenkin kannusti ja vakuutti että tosi hyvin menee ja joka ponnistus oli tuonut vauvaa lähemmäksi. Mietin jos sektion voisi vielä tehdä. En olisi halunnut enää ponnistaa, mutta sitä oli mahdoton pidätellä. Ponnistuksen aikana otin tukea patjan reunoista ja kuulin kuinka lakanat repeilivät ja patjan suojus ratkesi.
Jonkin ajan päästä kätilö kertoi vauvan päälaen jo näkyvän. Vauvalla oli kuulemma paljon tummaa tukkaa. Näin Lassen innostuneesta ilmeestä että kätilö tosiaan puhuu totta ja vauva on tulossa. Se auttoi jaksamaan. Jos Lasse olisi ollut kauhuissaan tai huonovointinen en olisi millään jaksanut yhtä hyvin.
Paineen lisäksi ponnistuksen aikana tunsin kovaa kirvelyä, arvasin että jonkinlainen haava oli tullut. Kätilö puudutti välilihan. Noin puolentunnin ponnistamisen jälkeen vauvan sydänäänet alkoivat olla todella korkeat. Syke oli pitkään 180 ja kävi myös 190:ssä. Lääkäri kutsuttiin pikaisesti paikalle.
Supistuksia jouduttiin edelleen odottelemaan, mutta syntymä oli jo lähellä. Toinen kätilö soitettiin myös paikalle. Yhtäkkiä yhdellä ponnistuksella pää putkahti ulos. Se tuntui todella häijyltä. Pyysin että ottakaa se pois, mutta piti odottaa uutta supistusta. Vauva pyöritteli päätään ja tunnelma oli jopa vähän vaivaantunut. Lopulta minuuttien odottelun jälkeen tuli supistus ja sain ponnistettua vauvan ulos. Se ei enää sattunut. Neljänkymmenenviiden minuutin ponnistamisen jälkeen, klo 4.25 vauvamme vihdoin syntyi. Näin heti että se oli poika.
Vauva rupesi heti itkemään ja sain hänet syliin. Olin kuvitellut mielessäni että pillitän hulluna kun saan vauvan vihdoin syliin. Olin niin väsynyt etten edes jaksanut itkeä. Hymyilin vain hölmistyneenä ja uskomattoman onnellisena. Ihmiset hääräilivät ympärillä, vauvalla annettiin pistos ja Lasse leikkasi napanuoran. Vauva oli rauhallinen ja tuijotteli tummilla silmillään.
Voisinpa sanoa synnytyksen olevan siinä. Sitten alkoi vielä tunnin kärsimys. Kätilöt painelivat vatsaa ja kohtua, nykivät napanuorasta ja yrittivät tyrehdyttää suihkuavaa vuotoa. Jalkopää näytti teurastamolta. Lasse kuvaili verenvuotoa suihkuavaksi vesi-ilmapalloksi jossa on reikä. Istukalla kesti aika kauan irrota, kätilö jo varoitteli että se pitää ehkä irrottaa nukutuksessa kun se sitten onneksi lähti itsestään. Istukka painoi huimat 1,6 kg! Seuraavaksi kätilöt sitten miettivät pitääkö repeämät ommella nukutuksessa. Lääkäri, joka oli jo ehtinyt lähteä, kutsuttiin uudelleen paikalle arvioimaan tilanne. Minä luulin vielä tässä vaiheessa että hän katsoo pitääkö laittaa ylipäätään tikkejä vai ei. Olin helpottunut kun hän sanoi ettei tarvitse. Luulin sen olevan siinä ja saavani pian housut jalkaan ja ihmiset pois jalkovälistäni.
Pian kuitenkin minullekin selvisi että väliliha oli revennyt (II asteen repeämä) sekä samalla joku isompi verisuoni jonka takia olin menettänyt melko paljon verta. Kätilö pisti lisää puudutetta ja alkoi ompelemaan. Se ei ollut kivaa ja sattui vähän. Pintapuolisia haavoja ei ommeltu ja tikkejä tuli yhteensä 8. Se ei ole kuulemma paljoa. Verta ehdin menettämään reilu 1,5 litraa.
Aamu alkoi jo sarastamaan ja vihdoin puoli seitsemän aikaa toimenpiteet olivat ohitse. Imetin vauvaa ensikerran ja se onnistui heti hyvin. Nukahdimme koko porukka. Minä vauvan kanssa sairaalasänkyyn ja Lasse omaansa.
Kahdeksan jälkeen Lasse nousi kylvettämään vauvan ja minä kävin suihkussa. Olo oli tavallaan tosi mahtava. Minä tein sen, synnytin! Ihan hullua. Voin aika heikosti, pyörrytti aikalailla. Eikä mikään ihme, sillä hemoglobiini oli 79. Olin niin kalpea että näytin melkein vihreältä. Lasse haki meille aamupalaa ja jatkoimme unia. Muutaman tunnin päästä kätilöt palasivat. Sairaalassa oli ollut yöllä sulku, eli paljon synnyttäjiä ja nyt kaikki huoneet olivat täynnä. Me emme siis saisi toivomaamme perhehuonetta. Sen takia saimme olla synnytyshuoneessa iltapäivään saakka. Se oli kiva, sillä siellä oli meille molemmille sängyt ja muutenkin saimme olla rauhassa keskenämme. 
Minä sain muutaman pussin verta ja nesteitä tipalla. Lepäilimme, ihastelimme vauvaa ja söimme ennen lapsivuodeosastolle siirtymistä. Kaapo ja mummit tulivat illalla katsomaan vauvaa. Kaikki meni niin hienosti että saimme lähteä jo seuraavana päivänä kotiin.
Synnytyksestä minulle jäi positiivinen fiilis. Vaikka se oli rankka ja hurja kokemus, meni kaikki kuitenkin loppujenlopuksi tosi hyvin. Ihan hullua hommaahan se on. Kuitenkin paljon parempi tapa sektioon verrattuna. 

Meillä on mennyt tosi hyvin. Univelkaa tosin on edelleen tuosta maaratoonista, mutta ehkä vuoden päästä ollaan saatu nekin kuitattua. Vauva on tosi ihana ja ollaan puuhailtu vaikka mitä. Isoveli on ottanut vauvan hyvin vastaan. Arki ja ruutinit alkavat pikkuhiljaa sujua, joten ehdin taas tännekkin paremmin. Juttua olisi vaikka kuinka!

Minttu – Tupla mami


Poika tuli!

11/10/2011

Tulin vain kertomaan että tänä aamuna klo 04.25 maailmaan syntyi ihana tummatukkainen poika!
Rv 39+3 3430g 50cm. Olemme onnellisia ja voimme hyvin. Ihanaa.  

Minttu


Noloa?

6/10/2011

Onko vähän noloa jos äidillä ja pojalla on samanlaiset lapaset ja pipo?
No on ja me ollaan NIIN noloja pian.

Lapaset Moiko

Niin ja valmiiksihan meillä molemmilla on jo mustat POPin takit..

Minttu (nolo-mutsi)