Lapsimessuilua

19/04/2011
Lauantaina vietettiin neljä tuntia lapsimessuilla, suunnattiin sinne aamusta, eikä porukkaakaan ollut aluksi kovin paljoa. Näkemistä ja tekemistä riitti ja kierreltiin messuosasto ainakin muutaman kerran ympäri. Kaapokin viihtyi yllättävän hyvin, vaikka istui rattaissa lähes koko ajan. Puolen päivän aikaan ihmisä alkoi olla tosi paljon, liikkuminen oli hankalaa ja kaaoksen tuntua oli ilmassa. Harmi että leikkipaikkoihin oli pitkät jonot koko päivän, pomppulinna olisi ollut Kaapon mielestä varmasti ihan huippu.
Viimevuonna oltiin messuilla pelkän kantorepun kanssa, mutta tällä kertaa oli siis rattaat mukana. Ihan hyvin niilläkin pääsi liikkumaan, onneksi ovat kapeat ja näpärät. Eikä tuota poikaa jaksaisi enään kovin kauaa repussa kantaa. 
Tykkäsin kyllä tämän vuoden messuista, ihmisiä vaan oli liikaa (kuten aina?). Odotin myös että tänäkin vuonna Muksu ravintolan Stokken Tripp Trapit huutokaupattaisiin viimeisenä iltana, sillä viime vuonna en päässyt siihen mukaan. Tänä vuonna ne kuitenkin lahjoitettiin suoraan Ensi- ja turvakotien liitolle, toivittavasti menivät tarpeeseen! 
Tänä vuonna keskityimme myös enemmän ilmais ja tutustumistuotteiden keräämiseen kuin osteluun. Olemme lähdössä ensi viikolla Tukholmaan, joten säästän vähäiset rahani sille. Jotain pientä kuitenkin tarttui mukaan:
 
 
 Myyräsalkku, kylpykapseleita sekä muutama Ainun eväsrasia.
En usko että olimme ainoita, kotiin palattuamme meillä oli kaksi suurta täyttä paperikassia messuilla jaettuja juttuja. Parhaimmat:
Seitsemän (!) pakettia Nature Babycare puhdistuspyyhkeitä, yli kymmenen purkkia Hippin ja Muksun jugurtteja ja maitojuomaa. Lisäksi mm vaippoja, keksiä, muroja, lusikoita… KIITOS!
 Jo viime vuonna hypsitelin Aarrekidin pöllöpehmoja ja vaatteita. Samoin tänäkin vuonna. Eritysesti ihastuin uuteen avaruusmatka kuosiin sekä pipojen isoihin palloihin. Myös pöllö oli saanut kaverikseen kirahvin. Onneksi Aarrekidiä saa monesta paikkaa Helsingistä, joten ainakin pipo ostoksille on vielä suunnattava!
 
 Myös Metsolan muutamaa bodya tuli näpräiltyä mainittavan paljon. Hintoja ei kuitenkaan oltu alennettu, joten ne jäivät harkintaan. Näitäkin saa onneksi tilattua helposti verkkokaupasta.
 Kävittekö te messuilla? Mikä jäi mieleen ja mitä tarttui mukaan?
Minttu


2 Responses to “Lapsimessuilua”

  1. Adalemina sanoo:

    Myyräsalkku on kyllä hieno! 🙂
    Kivoja ostoksia kaikinpuolin. 🙂

    Kivaa viikkoa! – ada

  2. Minttu sanoo:

    Kiitos samoin 🙂 !!

Kommentoi